25. elokuuta 2018

Kuka oli mustapukuinen nainen? (Damen i svart, 1958)

Ruotsalaisen elokuvadekkarin klassikoihin kuuluu Hillman-sarja, joka kertoo salapoliisi John Hillmanin ja hänen puolisonsa Kajsan seikkailuista. Pariskunnan tarina alkoi Folke Mellvigin romaaneissa, joista tehtiin erittäin suosittu radiokuunnelmasarja. Vuonna 1958 Arne Mattsson päätti tuoda Hillmanit valkokankaalle, ja tuloksena oli elokuva Kuka oli mustapukuinen nainen? (Damen i svart, 1958). Se sai sittemmin neljä jatko-osaa. Minulta nämä elokuvat ovat aiemmin jäänet katsomatta, mutta nyt hankin Ruotsista kahdeksan levyn boksin, joka sisältää elokuvien lisäksi myös muuta aineistoa sekä neliosaisen kuunnelman Grönt för mord (1957). Kuka oli mustapukuinen nainen? on muuten Sven Nyqvistin kuvaama: hän oli tässä vaiheessa jo tehnyt yhteistyötä sekä Ingmar Bergmanin että Alf Sjöbergin kanssa. Tässä elokuvassa Nyqvist sai kokeilla film noir -henkistä tarinaa, vaikkakin elokuvassa on paljon myös perinteisen kartanodramaan piirteitä.

John (Karl-Arne Holmsten) ja Kajsa (Annalisa Ericson) Hillman saavat kutsun maaseudulle, Holmforsin ruukkimiljööseen, jonka kartanossa eletään outoa draamaa. Vanhassa kartanossa kummittelee, mikä tuo mieleen monet muutkin kartanoaiheiset elokuvat. Mieleen tulee Ragnar Arvedsonin Kartanon kummitus (Spöket på Bragehus, 1936), jonka katsoin muutama vuosi sitten. Mattssonin dekkarissa mystinen mustapukuinen nainen paljastuu lopulta murhaajaksi, kuinkas muuten. Kaiken kaikkiaan elokuva kulkee nokkelasti, ja yllätyksellisyyttäkin löytyy siinä määrin, että lopussa kertojaääni kehottaa katsojia pitämään ratkaisun visusti salassa. Hillmanien pariskunta tuo mieleen Hollywoodin Thin Man -sarjan, jossa seikkaili niin ikään tasaväkinen aviopari. Hillmanien kohdalla Kajsa on lopulta enemmän tarinan keskiössä kuin John, eikä huumoria ole yhtä paljon kuin Thin Man -sarjassa. Suomalaisväriäkin elokuvasta löytyy: Åke Lindman esittää kovaotteisen David Frohmin roolin.

Ei kommentteja: