Punaparta 13–15

Loma-aikojen projektini lukea Victor Hubinonin ja Jean-Michel Charlier’n sarjakuvaa Punaparta (Barbe-Rouge) kronologisessa järjestyksessä jatkuu osilla 13–15, mutta nyt näyttää, että Hubinonin viimeiset albumit 16–18 saavat jäädä tuonnemmaksi. Osat 13–15 on julkaistu integraalin viidennessä volyymissä. Näistä kaksi ensimmäistä voi lukea myös suomeksi, sillä ne ilmestyivät 1970-luvulla Zoom-albumisarjassa. Varpushaukan salainen matka (La Mission secrète de l'Épervier, 1971) seuraa Ericin vaiheita, ja mukana ovat myös Baba ja Kolmijalka (tai Kolmikoipi, kuten tässä suomennoksessa). Jos edellisissä tarinoissa Charlier ja Hubinon olivat viitanneet ”terrorismin vastaiseen sotaan”, nyt merirosvojen vastainen liittoutuma on murtunut ja Ranska, Englanti ja Hollanti ovat sodassa keskenään. Charlier selittää lukijalle eron merirosvojen ja kaapparien välillä, eikä aikaakaan, kun Ericille tarjotaan mahdollisuutta osallistua sotaan kapparina ja siten myös asettumista Ranskan kuninkaan palvelukseen. Tehtävänä on murtautua englantilaisten saartamaan Fort-de-Franceen, Martiniquen pääkaupunkiin. Tarina liikkuu pitkälti merellä ja omistautuu Ericin johtamistaitojen kuvaukseen. Charlier’n tarinoissa laivalla on usein luopio, joka antaa salaa merkkejä viholliselle, ja niin on tälläkin kertaa.

Kaappaus merellä (Barbe-Rouge à la rescousse, 1972) jatkaa edellisen kertomuksen vanavedessä. Eric on tuonut Fort-de-Franceen sekä elintarvikkeita että ruutia, mutta ennen pitkää piiritystilanne eskaloituu uudelleen. Avun saaminen Ranskasta kestäisi kauan, mutta Eric ehdottaa radikaalia ajatusta: jospa hän pyytäisi isäänsä Punapartaa auttamaan ranskalaisia. Idea on tietysti pöyristyttävä, mutta vielä röyhkeämmältä se tuntuu Punaparrasta, joka ei tunne minkäänlaista lojaalisuutta entistä isänmaataan ja kuningastaan kohtaan. Mutta lopulta Eric onnistuu, pienen kiristyksen turvin, saamaan Punaparran englantilaisia vastaan. Hämmästyttävä käänne. Käsikirjoitus ei silti ole Charlier’n parhaita: taas kerran laivalla on luopio, jonka petollisuus johtaa Kolmijalan lähelle mestausta, mutta lopuksi kaikki ihmeen kaupalla järjestyy. Integraaliin verrattuna 70-luvun Zoom-albumeissa on todella räikeät värit, sen sijaan Jorma Kaparin ja Jyrki Jahnukaisen suomennokset toimivat erinomaisesti.

Jos Kaappaus merellä näytti ranskalaisen kansallistunteen kohokohdalta, jossa merirosvot ja kuninkaan joukot puhaltavat yhteen hiileen, seuraava tarina Le Pirate sans visage (”Kasvoton merirosvo”, 1972) palauttaa sarjan uudelleen lähtökohtiinsa. Punaparta näyttää ajautuneen jälleen himonsa valtaan, sillä hänen tunnusmerkkinsä löytyy useammastakin merellä ajelehtivasta hylystä: olisiko Punaparta ryöstelemässä ranskalaisia kauppalaivoja? Epäily on kylvetty, mutta Eric ei tätä voi uskoa: joku tekeytyy Punaparraksi ja tietoisesti iskee kiilaa esivallan ja piraattien välille. Charlier’n käsikirjoitus kulkee nyt paremmin, mutta jostakin syystä Hubinon ei ole kyennyt piirtämään kuin puolet tarinasta. Albumiversio ilmestyi vuonna 1972, mutta alun perin jakso nähtiin Pilote-lehdessä vuosina 1966 ja 1967. Nähtävästi joidenkin viikkojen osuudet päätyivät toisille piirtäjille, sillä albumin sivut 11–19 ovat Eddy Paapen ja sivut 20–26 Jijén piirtämiä. Joseph ”Jijé” Gillain (1914–1980) piirsi sarjaa myöhemminkin, Hubinonin jälkeen, mutta tyylillinen ero on niin suuri, että Le Pirate sans visage kärsii tästä pahoin.