Giovannino Guareschin (1908–1968) kertomukset Pojoen laaksossa sijainneesta pikkukaupungista, sen kirkkoherrasta Isä Camillosta ja kommunistisesta pormestarista Pepponesta olivat suosittuja toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa. Guareschi kirjoitti kaiken kaikkiaan yli 300 tarinaa ja kokosi niistä elinaikanaan kolme kirjaa. Useita muita julkaistiin Guareschin kuoleman jälkeen. Helka Hiisku suomensi kokoelmat Isä Camillon kylä vuonna 1952, Isä Camillo ja hänen laumansa seuraavana vuonna ja Isä Camillon paluu vuonna 1954. Suursuosio johdatti Camillon ja Pepponen myös valkokankaalle, kun Julien Duvivierin ohjaama Isä Camillon kylä (Don Camillo, 1952) sai ensi-iltansa. Camillo oli pinnalla myös Suomessa, sillä Duvivierin elokuva ja sen jatko-osa Isä Camillo ja hänen laumansa (Le retour de Don Camillo, 1953) saivat ensi-iltansa samana päivänä, 9. huhtikuuta 1954. Aikalaiskritiikeissä tähän kiinnitettiinkin huomiota, ja pelättiin, että osa yleisöstä menisi ymmärtämättömänä katsomaan jatko-osaa!
Duvivierin Isä Camillon kylä kuvattiin Brescellossa, jossa on nykyään Camillosta ja Pepponesta kertova museo. Itse elokuvassa ei tarkkaa tapahtumapaikkaa kerrota, vaikka lopussa juna-aseman nimi näkyykin selvästi kuvassa. Tarina alkaa vuodesta 1946. Juuri tuona vuonna Italiasta tuli tasavalta, ja pienessä kylässä on vastikään käyty kunnallisvaalit. Kommunistit ovat voittaneet, ja Isä Camillo (Fernandel) keskustelee asioiden tilasta kirkkonsa Kristus-patsaan kanssa. Tuota pikaa kommunistit saapuvat Pepponen (Gino Cervi) johdolla kylän keskusaukiolle puhetta pitämään ja tulevaisuuden suunnitelmia rakentamaan. Fernandelin ja Gino Cervin sympaattinen näyttelijäntyö kantavat elokuvaa eteenpäin, ja kirkonmiehen ja kommunistin viha-rakkaus-suhde vetoaa yhä. Erityisesti jää mieleen kohtaus, jossa Camillo ja Peppone ryhtyvät yhdessä navettatöihin, kun työläiset ovat lakossa ja lehmät ammuvat utareet pingottaen. Guareschi oli satiirikko, joka kirjoitti tarinansa toisen maailmansodan jälkeisessä ahdingossa, tilanteessa, jossa intohimot olivat tuoreessa muistissa. Elokuvassakin viitataan sota-aikaan, ja tiettävästi Guareschi sai vaikutteita partisaanina toimineesta Isä Camillo Valotasta, joka päätyi Dachaun ja Mathausenin keskitysleireille. Vaikka Isä Camillon kylä näyttää poliittiset intohimot ja vastakkaiset ajattelutavat, sekä Camillo että Peppone haluavat rakentaa tulevaisuutta. Taistelevien päähenkilöiden rinnalla tarinassa kerrotaan nuorista rakastavaisista, joiden suvut ovat vihoissa keskenään. Elokuvan lopussa nämä rakastavaiset saavat vihdoin toisensa, ja aiemmin vihoitelleet appiukotkin nähdään karusellissa saman hevosen selässä. Jotta tasapainoon jäisi särö, Camillo riehaantuu loppukohtauksessa, ja piispa lähettää hänet maaseudun rauhaan. Jännite jää elämään.
Paula Talaskivi arvioi Isä Camillon kylän Helsingin Sanomiin 11. huhtikuuta 1954. Hän viittaa kiinnostavasti siihen, että osalla suomalaisista saattoi olla vaikeuksia ymmärtää katolista päähenkilöä ja elokuva näyttäytyi katolisena propagandana. Mutta, Talaskivi toteaa, kunpa kaikki propaganda olisikin yhtä hyvin tehtyä. Varmasti Suomessakin katsojia puhutteli se tapa, jolla elokuva rakensi siltaa erilaisten poliittisten intohimojen välille. Talaskivi toteaa: ”[M]e ikäänkuin lämmittelemme tässä Guareschin keksimän kylän lämminveristen ihmisten ja tosien tunteiden keskellä ja olemme vielä kauan kiitolliia myös Duvivierille, joka näin sytyttävästi on elokuvaansa valanut myös sanomaa ihmisten keskeisestä yhteydestä – yli kaikkien rajojen ja näennäisten vihojenkin.”
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Menin syksyllä -54 teologiseen tiedekuntaan, ja muistan että siellä joskus keskusteltiin Isä Camillosta Talaskiven mainitsemaan tapaan. Elokuvissa nähtiin itse Suuri Saatana - ja kyllä tuo katolisuuden pelko oli muutenkin istutettu kansaan aika perusteellisesti. Jatkoin sitten histfiilarina latinan prolla, ja hyvin keskelle ajatuksiani nousi itsestään selvästi kirkon latinankielinen perinne. Eli olin ilmiselvä "salakatolinen", kuten eräs opiskelutoveri inhoten ilmaisi.
Kiitos kommentista! Pahoittelut, että se oli jäänyt blogin syövereihin julkaisematta.
Oli katolinen ortodoksi ev lut angligaani kveekari tai mikä hyvänsä kristitty.. Niin pidetään me kristityt aina yhtä näinä pahoina aikoina. Itse pidän itseäni alku kristittynä.
Lähetä kommentti