Seitsemäs sinetti (1957)

Lähes 50 vuotta on kulunut siitä, kun Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti (Det sjunde inseglet, 1957) palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla. Ehkä teoksessa on toisen maailmansodan jälkeistä, jännittyneen poliittisen tilanteen luomaa pessimismiä. Sodasta palaava soturi löytää vain tuhon ja toivottomuuden. Odottaako kuoleman jälkeen pelkkä tyhjyys, niin kuin ritari Antonius Block (Max von Sydow) kysyy. Vastausta ei tiedä edes kuolema, jonka kanssa ritari pelaa shakkia lykätäkseen väistämätöntä loppuaan. Toivottomassa maailmassa, jossa flagellantit saarnaavat maailmanloppua ja rutolle etsitään syyllisiä, taide suo kuitekin henrireiän. Näyttelijäpariskunta, Jof (Nils Poppe) ja Mia (Bibi Andersson), ehtii erota seurueesta ennen viimeistä kuolemantanssia. Seitsemännessä sinetissä on voimakas tunnelma: ei ole ihme, etteivät lapsuudessa näkemäni tv-esityksen kuvat ole unohtuneet.