8. huhtikuuta 2005

Amadeus (1984)

Näin aikanaan Amadeuksen Turun ensi-illassa vuoden 1984 lopulla. Teos osoittautui varsinaiseksi kassamagneetiksi: tuntui, ettei Milos Formanin uutuus olisi koskaan poistunut ohjelmistosta. Kävijöitä riitti ilta illan jälkeen, kuukausikaupalla. Aikalaistulkinnassa Tom Hulcen näyttelemä Mozart assosioitui vastikään laantuneeseen punk-liikkeeseen. Erityisen vaikuttava oli Don Giovannin loppukohtauksen historiallisesti uskottava rekonstruktio, ja vaikuttavalta kohtaus tuntuu vieläkin. Il commendatore saapuu noutamaan hurmurin helvetin tuleen. Salierin tulkinnassa noutaja on Mozartin isä, jonka pelko tunkeutuu oopperan historiaan Don Giovannin viime tahdeissa. Amadeuksessa on silmiähivelevä Miroslav Ondricekin kuvaus. Loppua kohti elokuva tuntui vähän sotkuiselta, mutta hautajaiskohtaus sateen piiskaamassa Wienissä on vaikuttava!

Ei kommentteja: