Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955)

Reino Helismaan käsikirjoittama ja Armand Lohikosken ohjaama Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955) oli järjestyksessä neljäs Pekka ja Pätkä -elokuva. Jos SF:n tuottamasta elokuvasarjasta pitäisi nimetä suosikki, se on ehdottomasti tämä, monestakin syystä. Ensinnäkin pituutta on vain 64 minuuttia, jolloin lopputulos on draamana tiiviimpi kuin moni muu sarjan osa. Elokuvassa on myös vakavia sävyjä, sillä tarinan keskiössä on orpolapsi Otto (Risto Jussila), joka on menettänyt äitinsä jatkosodan pommituksissa ja jonka isä Antti (Olavi Virta) on merillä. Alkuvaiheessa elokuvan käsikirjoitus kulkikin nimellä Pekka, Pätkä ja ottopoika. Lopullinen nimi Pekka ja Pätkä puistotäteinä siirtää painopistettä koomisen sankariparin epätoivoiseen yritykseen työllistyä.

Pekka ja Pätkä puistotäteinä valmistui aikana, jolloin työnteon kulttuuri oli vahva. Takana olivat sotakorvausponnistelujen vuodet, ja käynnissä oli aika, joka nosti Suomen hyvinvointia merkittävästi. Pekka ja Pätkä -elokuvissa sankarit haluavat työn syrjään kiinni, vaikka helppo elämäkin toki maistuisi. He kokeilevat erilaisissa tehtävissä, paitsi puistotäteinä myös maalareina ja tapiseeraajina, huonolla menestyksellä. Erityisen hauska on kohtaus äänilevyliikkeessä, jossa Wagner-musiikkia palvova merenkulkuneuvos kustantaa kaikki kaverusten tuhoamat Kauko Käyhkön ”Karvarin Kallet”. Otto-poikaan he tutustuvat lastenhoitotehtävissä. Samalla elokuvaan tulee nimenomaan vakavaa sävyä, kun Pekka antaa jäätelönsä nälkää näkevälle pojalle. Helismaa viittaa varmaankin aikalaiskeskusteluun, kun Pätkä toteaa: ”Ei nälkä maailmasta sinun toimenpiteilläsi lopu.”

Pekka ja Pätkä puistotäteinä kulminoituu kohtaukseen, jossa merikapteeni Antti saapuu esittämään Toivo Kärjen säveltämää ja Reino Helismaan sanoittamaa laulua ”Orvon osa”, joka on elokuvassa aiemmin kuultu Oton esittämänä. Poikaa kuulee laulun ja ymmärtää, että laulaja on hänen isänsä. Aikalaiskritiikeissä elokuva sai armotonta palautetta. Muun muassa Ilta-Sanomien Juha Nevalainen kutsui elokuvaa ”puolivalmiiksi” ja ”summittaiseksi”. Ehkä niin, mutta puolivalmiit elokuvatkin voivat olla kiinnostavia. Pekka ja Pätkä puistotäteinä tekee selväksi Pekan ja Justiinan lapsettomuuden, josta he nähtävästi kärsivät. Heidän elämänsä tuntuu hetkellisesti olevan raiteillaan, kun hoivattavana on orvoksi jäänyt lapsi. Useimmissa Pekka ja Pätkä -elokuvissa Justiina on sarjakuvamainen karikatyyri, mutta tässä hänet nähdään myös empaattisena vanhempana, joka elokuvan lopussa suree ottolapsen menetystä samalla kun on onnellinen siitä, että Otto on löytänyt isänsä.