Marc’ Antonio e Cleopatra Turussa

Kuninkaantien muusikot on toteuttanut Johann Adolf Hassen oopperan Marc’ Antonio e Cleopatra, jonka ensi-ilta oli 8. helmikuuta 2018 Åbo Svenska Teaterissa. Periodisoittimin toteutettu musiikki hiveli korvaa ja vakuutti siitä, että saksalaissyntyisen italialaisen oopperan taitajan musiikkia esitetään nykyään aivan liian vähän. Esityksen ohjauksesta vastasi Ville Saukkonen, Kleopatran roolissa lauloi sopraano Tuuli Lindeberg ja Antoniusta kontratenori Teppo Lampela. Vaikuttava oli Lindebergin tulkinta Kleopatran kuolinaariasta, ja mieleenpainuva oli myös loppuduetto, jossa Kleopatra ja Antonius oikeastaan nousevat myyttisestä menneisyydestä kohti nykypäivää. Laulajien lisäksi lavalla nähtiin tanssija Sami Saikkonen Anubiksen roolissa. Tanssija toi ohjaukseen dynaamisuutta ja elastisuutta, kun teos muutoin rakentuu kuvaelmamaisesti kahden päähenkilön ympärille. Saikkosen tulkitsema käärmekohtaus jäi erityisesti mieleen! Saukkosen ohjaus alkaa viittauksella nykypäivään, sodan läsnäoloon, mutta puoliajan jälkeen tarina rakkaudesta ja kuolemasta kurottaa kohti menneisyyttä. Saukkonen palauttaa tarinan nykyhetkeen, kun Antonius ja Kleopatra pukeutuvat loppukohtauksen aikana arkisiin asuihinsa. Miltähän esitys nykypäivänä tuntuisi, jos sukupuoliroolit olisi toteutettu samalla tavoin kuin vuonna 1725: kantaesityksessä Antoniuksen roolin lauloi Vittoria Tesi, kun taas Kleopatrana oli kontratenori Farinelli. Periaatteessa alkuperäisteos antaisi mahdollisuuden myös vaihtaa rooleja esityksen aikana, vaikka en tiedä, olisiko se lopulta kovin toimivaa!

Johann Adolf Hasse (1699–1783) sävelsi uransa aikana valtavan määrän oopperoita, serenadeja ja kantaatteja, mutta vuonna 1725 hän oli vielä aloitteleva säveltäjä. On arvioitu, että juuri tässä teoksessa kuuluu vielä Hassen opettajan, Alessandro Stradellan vaikutus. Sittemmin Hasse sävelsi oopperoitaan usein legendaarisen Pietro Metastasion teksteihin, mutta Antoniuksen ja Kleopatran tarina on Francesco Ricciardin kynästä. Vuonna 1725 yleisö tunsi Antoniuksen ja Kleopatran tarinan hyvin, mutta oopperaa ei varmaankaan katsottu historiallisena kuvauksena vaan pikemminkin myyttisenä tai symbolisena: se käsitteli tunteita, rakkautta ja kärsimystä, ja näihin affekteihin napolilaisten aatelisten muodostama yleisö saattoi tempautua Hassen musiikin mukana. Marc’ Antonio e Cleopatra on tyypillinen barokkiooppera paitsi tunteiden käsittelyltään myös siinä tavassa, jolla se suorasukaisesti kertoo olevansa ruhtinaiden taidetta. Kuninkaantien muusikoiden esityksessä loppu oli loistelias paluu nykyhetkeen kaksinaisessa merkityksessä: se avautui vuoteen 1725, jossa tekijät osoittivat kunnioitustaan ruhtinaalleen, Carlo Carmignanolle, ja vuoteen 2018, sillä lopetus painottaa dramaa juuri dramana, esityksenä tässä ja nyt, meille yleisölle.