1. toukokuuta 2012

Kuoleman asema (1960)

Budd Boetticherin ohjaama ja Burt Kennedyn käsikirjoittama Kuoleman asema (Comanche Station, 1960) alkaa tutuilla maisemilla: samassa kivikkoisessa kalifornialaisessa maastossa Randolp Scott on ratsastanut myös muissa Boetticher-westerneissä. Alku on jälleen kerran loistava, sanaakaan ei vaihdeta. Scottin esittämä Jefferson Cody ryhtyy käymään kauppaa intiaanien kanssa, levittää tavaransa, kunnes hänet ohjataan leiriin. Vasta nyt paljastuu, että Cody on yrittänyt pelastaa intiaanien vangiksi joutuneen Nancy Lowen (Nancy Gates). Codyn pyyteettömyys asettuu kyseenalaiseksi, kun vastaan tulee Ben Lane (Claude Akins), joka tietää Nancy Lowen aviomiehen luvanneen palkkion puolisonsa löytäjälle. Asetelmaa monimutkaistavat Lanen mukana seuraavat nuoret, Frank (Skip Homeier) ja Dobie (Richard Rust), jotka tuntuvat vain ajautuneen lainsuojattoman elämään. Muiden Boetticher/Kennedy-elokuvien tapaan Kuoleman asema hämärtää tietoisesti lännenelokuvien tavanomaisia mustavalkoisia asetelmia. Oikeastaan Frank ja Dobie osoittautuvat pohjimmiltaan sympaattisiksi, mutta samalla he ovat tarinan uhreja. Jos elokuvaa ajatellaan 1950-luvun nuorisokysymystä vasten, on tietysti ikävää, ettei uudella sukupolvella ole sijaa yksinäisyyden hallitsemassa Villissä Lännessä, mutta toisaalta elokuvassa nuoret eivät kuitenkaan ole uhka niin kuin niin monessa muussa aikakauden westernissä. Lopulta Kuoleman asemassa viehättää myös rakkauden teema. Jefferson Cody on menettänyt vaimonsa, ja hän ilmaisee yhä rakastavansa puolisoaan. Hän ei silti tunnu yhtä traumatisoituneelta kuin elokuvan Lainsuojattoman jäljillä (Ride Lonesome, 1959) Ben Brigade. Hän on pelastanut Nancyn rakkauden tunteen vuoksi, ja vaikka hän hetken epäröi, lopussa hän ymmärtää pyyteettömyyden merkityksen.

Ei kommentteja: