Se on täytetty. Katselimme maaliskuusta alkaen Peter Jacksonin
Taru sormusten herra -trilogian extended-editiota, ja nyt viimeinenkin puolikas tuli katsottua. Elokuvat ovat niin pitkiä, että kaksi iltaa ja yötä tarvitaan per elokuva. Ainakin nyt tuntuu, että kokonaisuus,
Sormuksen ritarit (The Fellowship of the Ring, 2001),
Kaksi tornia (The Two Towers, 2002) ja
Kuninkaan paluu (The Return of the King, 2003) on ehyempi kokonaisuus kuin mitä aikanaan 2000-luvun alussa tuli hahmotettua - varsinkin kun elokuvien väliin jäi silloin vuosi odotusaikaa.
Kuninkaan paluun kohdalla en ole aivan varma, miten laajennettu versio suhteutuu ensi-iltakopioon, mutta tuntuu, että
Kahden tornin tapaan tunteiden kuvausta on enemmän.
Kuninkaan paluu alkaa Klonkun tarinalla, mutta vähitellen hahmottuu kaksi tarinalinjaa, Frodon pinnistely kohti Mordoria sekä taistelu Minas Tirithin puolesta. Emotionaalisesti painokkainta antia on Frodon ja Samin ystävyys, joka hetken haavoittumisen jälkeen palaa uudelleen, ja sitkeä Sam avustaa ratkaisevilla hetkillä. Tämän lojaalisuuden vastapainona käskynhaltija Denethor (John Noble) suree menetettyä poikaansa Boromiria eikä ymmärrä arvostaa toista poikaansa Faramiria (David Wenham). Ratkaiseva taistelu Minas Tirinthin edustalla huipentuu lähes tietokonepelimäisen immersiiviseen kamppailuun olifantteja ja örkkejä vastaan.
Kun aikanaan näin Kuniinkaan paluun ensimmäisen kerran, tuntui, että lopetus oli käsittämättömän pitkä. Tuntui vaikealta ymmärtää, miksi tarina loppuu useaan kertaan: jatkuvat hyvästelyt, jähmettyneet hymyt ja kyynelkarpalot toistuivat. Nyt tuntuu, että lopetuksessa on oma logiikkansa. Ensimmäinen lopetus on kohtaus, jossa Frodo virkoaa ja ymmärtää ystäviensäkin selviytyneen. Tämän jälkeen apoteoosimaisessa jaksossa sankarit seisovat Minas Trinithissä ikään kuin aateloitavina samalla, kun kuningas saa kruununsa. Tämän lisäksi loppujaksossa hobbitit palaavat Kontuun, Sam menee naimisiin, ja Gandalf ja Frodo hyvästelevät ystävänsä. Ja viimeisissä kuvissa ollaan jälleen Samin mukana kotikonnuilla. Loppu on pitkä, mutta toisaalta sen osat ovat välttämättömiä. Lopun hitauden voi ymmärtää myös koko elokuvasaagan mittasuhteiden kautta. Kun alkuperäinen sarja esitettiin, yleisö oli useiden vuosien ajan pihdeissä, odottamassa seuraavaa jaksoa ja seikkailun päätöstä. Kuninkaan paluun lopetus ei ole vain yhden elokuvan päätös vaan koko sarjan hyvästijättö, jossa tarinan kanssa eläneet ja kasvaneet nuoret joutuvat kokemaan lopun, tosiasian, että kaikkien aikojen seikkailu on tullut väistämättömään päätökseen. Sormuksen loppu on surutyötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti