Auringonkultaa (Nel sole, 1967)

Netflixiin on ilmestynyt joukko Al Banon ja Romina Powerin yhteisiä elokuvia. Näistä vanhin on Auringonkultaa (Nel sole, 1967), jonka valmistumisen aikaan myöhemmin mainetta niittänyt duo ei vielä ollut yhdessä. Auringonkultaa on rakennettu Al Banon soolotähteyden varaan, ja elokuvan nimikin viittaa hänen suosikkikappaleeseensa. Musiikillisuus käy ilmi jo alkutekstien aikana, kun joukko nuoria pyöräilee ympäri Roomaa – tietysti Al Banon laulun tahdittamana. Ensimmäinen kohtaus alkaa kiinnostavan korkeakulttuurisesti, sillä lukion oppitunnilla aiheena ovat Antonio Canovan veistokset! Samalla aloituskohtaus esittelee elokuvan päähenkilöt, Carlo Carreran (Al Bano) ja Lorena Vivaldin (Romina Power), jotka ovat samalla luokalla. Carlo osoittautuu luokan priimukseksi, joka hallitsee Canovan tuotannon mennen tullen.

Elokuvan kantava voima on yhteiskuntaluokkien välinen ero tai jännite, kuten nähdäkseni myös myöhemmissä Al Bano -elokuvissa, vaikkakin tätä jännitettä käsitellään sadunomaisesti, silkkihansikkain. Carlo näyttäytyy yläluokkaisena, mutta kaikki on vain hämäystä. Elokuvassa on koominen parivaljakko (Franco Franchi, Ciccio Ingrassia), joka avustaa Carloa ja toilailee pitkähköissä slapstick-jaksoissa. Kokonaisuutena Auringonkultaa on genrehybridi, jossa on monenlaisia aineksia, ja Al Banon musiikkiakin on saatu mahtumaan melkein LP-levyllinen. Toisaalta, elokuvaa oli kiinnostavaa katsoa sekä italialaisen popmusiikin että Rooman kaupungin kannalta.