30. tammikuuta 2021

Kuinka miljoona varastetaan (How to Steal a Million, 1966)

Kuinka miljoona varastetaan (How to Steal a Million, 1966) edustaa William Wylerin myöhäistuotantoa, mutta Wyler on aina Wyler, ja elokuva ansaitsee tulla katsotuksi! Nimensä puolesta elokuva tuo mieleen Jean Negulescon romanttisen komedian Kuinka miljonääri naidaan (How to Marry a Millionaire, 1953) ja Richard Quinen mustan komedian Kuinka vaimo murhataan (How to Murder Your Wife, 1964). Varsinaista oppituntia varastamisesta Wyler ei tarjoile, mutta aitiopaikalta katsoja pääsee uskaliasta operaatiota seuraamaan. Miljoona-sanakin esiintyy monen elokuvan nimessä 1950- ja 1960-luvulla, ja ”miljoona” on niin aiemmin kuin myöhemminkin merkinnyt haavekuvaa, unelmaa ja vaurautta. Wylerin komedia kuuluu niihin lukemattomiin aikakauden Hollywood-elokuviin, jotka on kuvattu Euroopassa. Kuinka miljoona varastetaan sijoittuu Pariisiin, ja sen keskushahmona on taideväärentäjä Charles Bonnet (Hugh Griffith), joka julkisuudessa esiintyy tunnettuna keräilijänä. Bonnet’n tytär Nicole (Audrey Hepburn) yrittää hillitä isäänsä.

Jos ollaan tarkkoja, elokuvassa ei varasteta miljoonaa. Bonnet’n väärennös Benvenuto Cellinin veistoksesta päätyy näyttelyyn, mutta vakuutusmaksujen vuoksi sille täytyy tehdä tieteellinen aitoustutkimus. Aidon vakuutuksen arvo olisi miljoona, mutta patsas on pakko varastaa museosta ennen kuin vakuutus astuu voimaan, jotta väärennös ei paljastu. Siksi miljoonakaan ei koskaan realisoidu. Nicole saa avukseen Simon Dermottin (Peter O’Toole), jonka identiteetti paljastuu vasta myöhemmin. Varkausjakso on herkullinen ja tuo mieleen Jules Dassinin viihdyttävän Topkapin (1964). Erityisesti jäävät mieleen ranskalaiset museonvartijat, joita esittävät Jacques Marin sekä koomikko Moustache eli François-Alexandre Galepides.

Ei kommentteja: