18. tammikuuta 2021

Ilmojen kotkat (Twelve O'Clock High, 1949)

Henry Kingin ohjaus Ilmojen kotkat (Twelve O'Clock High , 1949) on jäänyt katsomatta, vaikka se lukeutuu aikansa tunnetuimpiin sotaelokuviin. Televisiossa se on ilmeisesti nähty edellisen kerran 1990-luvulla. Poikkeukselliseksi elokuvan tekee se, että 40-luvun Hollywoodissa se merkitsi pesäeroa sota-aikana tuotettuihin usein pateettisiin, sotaponnisteluja korostaviin elokuviin. Nimestään huolimatta Ilmojen kotkat sijoittuu pääasiassa maan kamaralle ja kuvaa realistisen tuntuisesti niitä henkisiä ongelmia, joiden parissa pommituslaivueiden miehistö joutui painimaan. Kerrotaan, että Yhdysvaltain joukoissa taistelleet, ilmasotaan osallistuneet veteraanit pitivät Ilmojen kotkia totuudenmukaisimpana sotaelokuvana, mitä siihen mennessä oli tuotettu.

Ilmojen kotkat alkaa ja päättyy nykyhetkeen. Entinen upseeri Harvey Stovall (Dean Jagger) pyöräilee Archburyyn, jonka elokuvan katsoja on 40-luvun lopulla epäilemättä tunnistanut englantilaiseksi paikkakunnaksi, jossa Yhdysvaltain ilmavoimat piti tukikohtaansa. Hylätty lentokenttä herää elämään, ja elokuva siirtyy vuoteen 1942. Kovia kokenut joukko-osasto on kärsinyt kovia, ja sotaväsymys vaivaa kaikkia. Tämän lamaannuksen herättäjäksi saapuu Frank Savage (Gregory Peck), joka lopulta onnistuu tehtävässään, mutta ratkaisevalla hetkellä hänenkin mielensä järkkyy. Elokuva päättyy jälleen nykyhetkeen, autioituneelle lentokentälle, josta Stovall poistuu. Suurin osa elokuvasta on lentäjien pelon ja ahdistuksen käsittelyä, ja vain aivan lopussa katsoja pääsee mukaan lennoille, jotka ulottuvat yhä syvemmälle Saksan alueelle. Ilmojen kotkat piti alun perin kuvata väreissä, mutta lopulta hanke toteutettiin mustavalkoisena, jotta sota-ajan dokumentaarisia otoksia ilmasodasta voitiin käyttää hyväksi. 

Taannoin dokumentissaan American Dharma (2018) Errol Morris rakensi henkilökuvaa Steve Bannonista, joka osoittautui Ilmojen kotkat -elokuvan suureksi ystäväksi. Bannonille elokuva oli kertomus uhrautuvuudesta. Varmaan Henry Kingin ohjausta voi katsoa monella tavalla: minulle se näyttäytyi kuitenkin elokuvana ihmismielen hauraudesta sodan keskellä.

Ei kommentteja: