Henry Hathawayn Verinen erämaa (Legend of the Lost, 1957) valmistui tilanteessa, jossa Hollywood jalkautui Eurooppaan. Teoksen sisäkuvat taltioitiin Cinecittàssa Roomassa. Ulkokuvaukset tehtiin pääasiassa Välimeren eteläpuolella Libyassa, mikä oli välttämätöntä, sillä elokuvan keskiössä oli erämaa, Sahara, niin kuin ensimmäisistä kuvista voi jo todeta. Angelo Francesco Lavagninon mehevä soundtrack rakentaa alusta lähtien spektaakkelin tarunhohtoisuutta, joka virittää odotukset korkealle. Hathawaylla olikin käsissään poikkeuksellinen asetelma, päärooleissa John Wayne, Sophia Loren ja Rossano Brazzi ja kuvaajana Jack Cardiff. Silti lopputulos oli pettymys, ja Verinen erämaa toi hädin tuskin takaisin tuotantokustannuksensa.
Olen aina, kaikesta arvostelusta huolimatta, pitänyt tästä elokuvasta. Lavagninon soundtrack kohottaa seikkailuelokuvan atmosfäärin niin epätodelliselle tasolle, että Veristä erämaata alkaa katsoa jonkinlaisena metaelokuvana, elokuvana, joka käsittelee muita elokuvia. Miten muuten voisi katsoa teosta, jossa John Waynen näyttelemä Joe January on jostakin kumman syystä päätynyt Timbuktuun ja on kaiken lisäksi pukeutunut western-asuun. Tarina kertoo, että kuvaustilanteessa Jack Cardiff kiinnitti huomiota Waynen outoon asuun, johon ohjaaja Hathaway totesi kuivasti: ”Hän pukeutuu aina niin!” Tämän hämmästyttävyyden rinnalla on tosiasia, että Timbuktuun on heitetty myös Sophia Loren, roolinimeltään Dita, joka erottuu katukuvasta välittömästi. Tarina alkaa, kun Paul Bonnard (Rossano Brazzi) saapuu kaupunkiin ja etsii opasta lähteäkseen tavoittelemaan erämaasta isänsä löytämää aarretta. Verisessä erämaassa on paljon piirteitä, jotka tuovat mieleen myöhemmät postmodernit seikkailuelokuvat, ja varmaankin Steven Spielberg on tätä katsonut tarkasti. Elokuvan erikoinen pinnanalainen kerrostuma on siinä tavassa, jolla se vuonna 1957 sitoi yhteen italialaisen fasismin Afrikka-pyrkimykset. Kuvausryhmä siirtyi sujuvasti Roomasta Libyaan, melkein 1930-luvun valtapyrkimysten jalanjäljissä. Elokuvan päätösjaksossa retkikunta törmää Saharassa roomalaisen kulttuurin unohdettuun keskukseen. Tosiasiassa kuvauksia tehtiin Libyassa sijaitsevassa Leptis Magnassa. Kun italialaiset tulivat Libyaan, arkeologiset kaivaukset nostivat esiin tämän roomalaisen kulttuurin sillanpääaseman Afrikassa. Nykyään Leptis Magna on Unescon maailmanperintökohde. Verisessä erämaassa juuri muinaisen kaupungin ihmeenomaisuus tekee vaikutuksen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti