Pikku naisia (Little Women, 1949)

Louisa May Alcott (1832–1888) on jäänyt kirjallisuushistoriaan kaksiosaisella romaanillaan Pikku naisia (Little Women), joka ilmestyi vuosina 1868 ja 1869. Sittemmin romaanista on tehty teatterisovituksia, kuunnelmia, elokuvia ja myös ooppera ja musikaali. Valkokankaille aihe pääsi jo mykkäelokuvakaudella Alexander Butlerin (1917) ja Harley Knolesin (1918) ohjaamana. Tunnetuin elokuvaversio on George Cukorin tulkinta vuodelta 1933, pääroolissa Katherine Hepburn. Vasta nyt sain mahdollisuuden katsoa Mervyn LeRoyn näkemyksen, joka valmistui toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1949. Metro-Goldwyn-Mayerin tuottamassa draamassa huomio kiinnittyy ensimmäisenä Robert H. Planckin ja Charles Edgar Schoenbaumin värikuvaukseen, joka ei ole ollenkaan niin räikeä kuin monissa muissa aikakauden värielokuvissa: ensimmäisistä kuvista lähtien visuaalisuus vie mukanaan. Elokuva sai aikanaan myös Oscarin parhaasta lavastuksesta, ja vaikuttavia näkymät ovatkin: suurin osa ulkokohtauksista on toteutettu studiossa, minkä vuoksi 1860-luvun maailma saa erityisen sadunomaisen tunnelman.

Pikku naisia alkaa romaanin mukaisesti, jouluna. Perheen isä on Yhdysvaltain sisällissodassa, ja äiti (Mary Astor) ja neljä tytärtä  Meg (Janet Leigh), Jo (June Allyson), Amy (Elizabeth Taylor) ja Beth (Margaret O'Brien) viettävät yhteistä juhlaa tavalla, jossa riemu ja melankolia yhtyvät. Kun ajatellaan, että LeRoyn tulkinta valmistui vain neljä vuotta toisen maailmansodan jälkeen, yleisön mielikuvissa isän poissaolo on varmaankin linkittänyt sisällissodan muiston ajankohtaiseen sotakokemukseen ja siihen, millaisia vaikeuksia perheet joutuivat kohtamaan. Jon roolissa June Allyson on energinen alusta loppuun, ja hänen halunsa kirjoittajaksi vahvistuu, mitä pidemmälle tarina kulkee. Näyttelijäsuorituksista jää mieleen erityisesti naapurin vanha herra James Laurence, jota tulkitsee C. Aubrey Smith, lukemattomien sivuosien esittäjä 1930- ja 1940-luvun Hollywoodissa. Smith oli kuvausten aikaan vuonna 1948 jo 85-vuotias. Hän menehtyi saman vuoden joulukuussa eikä koskaan nähnyt viimeiseksi jäänyttä elokuvaansa.