24. elokuuta 2014

Lainsuojattomat (1958)

Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Delmer Davesin lännenelokuvien katselmuksemme päättyy Lainsuojattomiin (The Badlanders, 1958). Tämän jälkeen Daves ohjasi vielä westernin Hirsipuu (The Hanging Tree, 1959), mutta katsoimme sen jo viime vuoden marraskuussa. Hirsipuu oli sarjalle komea päätös, mutta kiinnostavaa on, miten nopeasti Davesin tuotantoyhtiöt vaihtuivat 1950-luvun lopussa. Cowboy (1958) valmistui Columbialle, Lainsuojattomat  MGM:lle ja viimeinen lännenelokuva Hirsipuu Warnerille. Lainsuojattomat on poikkeuksellinen sikäli, että se oli Villin Lännen sovitus rikosromaanista. Pohjana oli W. R. Burnettin The Asphalt Jungle, josta John Huston oli tehnyt klassisen tulkintansa vuonna 1950.

Lainsuojattomat alkaa vuoden 1898 Yumassa, vankilassa, josta kamera poimii Peter Van Hoekin (Alan Ladd) ja John McBainin (Ernest Borgnine). McBain on tulinen luonne ja on jo käymässä vartijan kimppuun, kun Van Hoek, jota kutsutaan Hollantilaiseksi, pelastaa hänet rikkeeltä. Eipä aikaakaan, kun molemmat vapautuvat, Hollantilainen armahdetaan ja McBainin tuomio täyttyy. Vankila-aika luo yhteyden, jonka merkitys paljastuu vasta myöhemmin. Vapautumisen jälkeen tiet erkanevat, mutta molemmat päätyvät Prescottin kaupunkiin, jonne entiset vangit eivät ole tervetulleita. Van Hoek paljastuu geologiksi, joka on joutunut telkien taa syyttömänä. McBainin syyllisyyteen on helpompi uskoa, mutta hänkin osoittautuu äkkipikaisuudestaan huolimatta hyväntahtoiseksi. Lainsuojattomat rakentaa kuvan yhteiskunnasta, jossa kaikki huijaavat toisiaan ja lopulta Yuman koulimat vangit ovat kaikkein luotettavimpia ja rehdimpiä... Lainsuojattomat käsittelee Davesin muiden elokuvien tapaan rasismia, mutta tällä kertaa sen kohteena eivät ole intiaanit vaan meksikolaiset. Daves rakentaa siltaa kulttuurien välille, kun McBain rakastuu meksikolaiseen Anitaan (Kate Jurado). Borgninesta ja Juradosta tuli aviopari myös elävässä elämässä. Meksikolaiset tarjoavat apuaan myös elokuvan lopussa: alistetut ryhtyvät kapinaan, nostavat Meksikon lipun salkoon ja auttavat Van Hoekin ja McBainin pinteestä.


Lainsuojattomat nähtiin televisiossa vuonna 1991, ja käytössäni oli vain silloin taltioitu VHS-nauha. Valitettavasti kuvasuhde oli väärä 4:3, eikä visuaalisuudesta saanut kuvaa. Toisaalta, myös DVD-muodossa julkaistuissa Daves-westerneissä kuvasuhdetta on usein manipuloitu. Delmer Davesin lännenelokuvista pitäisi pikaisesti saada teräväpiirtoversiot. Tietääkseni vain Katkaistusta nuolesta on saatavilla bluray-taltiointi.

Ei kommentteja: