17. elokuuta 2014

Hyökkäys Punaisella joella (1954)

Rudolph Matén lännenelokuva Hyökkäys Punaisella joella (The Siege at Red River, 1954) perustuu Sydney Boehmin käsikirjoitukseen. Maté oli tehnyt yhteistyötä Boehmin kanssa jo kolmessa elokuvassa, Vaistosin rikoksen (Union Station, 1950), Luoti luodista (Branded, 1950) ja Maailman sortuessa (When Worlds Collide, 1951). Boehmin merkittävimpiin töihin kuului käsikirjoitus Fritz Langin kivikovaan Gangsterikuninkaaseen (The Big Heat, 1953). Hyökkäys Punaisella joella oli Boehmille paluu westerniin, kuten myös Matélle, jonka edellinen luomus oli rikoselokuva Vaarallista rakkautta idässä (Forbidden, 1953).

Hyökkäys Punaisella joella ei ole maailmoja mullistava western, mutta se alkaa kiinnostavasti junaryöstöllä, jonka varsinaiset motiivit paljastuvat vasta myöhemmin. Keskiöön asettuu kaksikko Jim Farraday (Van Johnson) ja Benjamin Guderman (Milburn Stone), jotka näyttävät kaupittelevan ihmelääkettään paikkakunnalta toiselle. Todellisuudessa he ovat konfederaation miehiä, ja Farraday on oikealta nimeltään kapteeni James Simmons. Duo välittää eteenpäin mystisiä viestejä ja saa komentoja rintamalinjojen tuolta puolen. Ennen pitkää hahmottuu varsinainen tarkoitus, konekiväärin salakuljettaminen intiaaniterritorion läpi etelän puolelle.

Elokuvan kärki käy ilmi vasta tarinan loppupuolella. Brett Manning (Richard Boone) saa vihiä suunnitelmista ja lupautuu ohjaamaan Farradyn ja Gudermanin intiaanialueen halki. Ahne Manning kavaltaa kaksikon ja myy konekiväärin intiaaneille, kohtalokkain seurauksin. Vaikka elokuvassa on näennäisesti etelän ja pohjoisen vastakkainasettelu, vähitellen näkökulmat hilautuvat lähemmäs toisiaan, ja Manning näyttäytyy vakoojana, joka on valmis myymään salaisen aseen viholliselle. Hyökkäys Punaisella joella on poliittinen allegoria, kylmän sodan vastakkainasettelun kuvaaja, jossa Manning käyttää hyväkseen Yhdysvaltain jakautuneisuutta. Lopulta elokuva tuntuu puhuvan kansallisen yhtenäisyyden puolesta, ja loppukohtaukseen sisältyy aavistus siitä, ettei Farradayn/Simmonsin toimiin suhtauduta kovinkaan ankarasti.

Ei kommentteja: