Alamäkeen (1927)

Alfred Hitchcockin mykkäelokuvatuotanto on aika lailla unohdettua, ja siksi YLE Teeman esittämä Alamäkeen (Downhill, 1927) oli virkistävää katsottavaa. Alamäkeen perustuu Ivor Novellon ja Constance Collierin näytelmään, ja Novello näyttelee itse myös pääroolia. Keskiössä on kaksi englantilaisen poikakoulun kasvattia, Roddy Berwick (Ivor Novello) ja Tim Wakely (Robin Irvine), jotka kumpikin ihastuvat Mabel-nimiseen tarjoilijaan (Annette Benson). Eipä aikaakaan, kun Mabel ottaa yhteyttä rehtoriin, kertoo olevansa raskaana ja sanoo isäksi Roddyn, arvattavasti siitä syystä, että tällä on rikkaammat vanhemmat kuin Timillä. Alamäkeen seuraa nimensä mukaisesti Roddyn alamäkeä, jonka ensimmäisenä oireena on, kuinkas muuten, pestautuminen teatteriin ja avioituminen näyttelijättären kanssa. Alamäki jatkuu myös maantieteellisesti, sillä seuraava notkahdus vie hänet pariisilaiseen tanssipaikkaan gigoloksi. Ja, eipä aikaakaan, kun hän on rapajuoppona Marseillessa, Välimeren rannalla.

Kiinnostavaa Hitchcockin varhaisessa teoksessa on juuri sen kohtalonomainen alamäki, jollaisia aikakauden melodraamasta löytyi toki paljonkin. Tässä tulkinnassa sivilisaation kariseminen saa tilallisen muodon: Roddyn syöksykierre on reitti, joka kuljettaa häntä yhä kauemmas koto-Englannista ja Pariisin paheiden jälkeen satamakaupunkiin, jossa puhaltavat Afrikan tuulet. Hitchcock käyttää siirtymissä alaspäin vieviä teknologioita: alussa maanalaisen liukuportaita, myöhemmin hissiä. Vaikuttava on myös lopun delirium-kohtaus, jonka päämäärätön hortoilu Lontoon kaduilla antaa katsojalle mahdollisuuden navigoida menneessä maailmassa. Lopulta tuntuu, että koko elokuva on vain katkelma juoppohullun päiväkirjasta, sillä kun isä pyytää anteeksi epäluuloaan, koko alamäki on pois pyyhitty ja Roddy palaa rugby-joukkueen kingiksi.