Arkadian prinssi (1932)

Walter Reischin käsikirjoittama Arkadian prinssi (Der Prinz von Arkadien, 1932) on yhtä nokkelaa työtä kuin muutkin kirjailijan 30-luvun alun käsikirjoitukset, mutta muista tämän erottaa se, ettei ohjaaja Karl Hartl ole visualistina samaa tasoa kuin Géza von Bolváry tai Reinhold Schünzel. Itävaltalainen Karl Hartl (1899–1978) osoittautui sittemmin tuotteliaaksi tekijäksi: hän oli aloittanut leikkaajana 20-luvulla ja siirtyi ohjaajaksi 30-luvun alussa. Pari vuotta myöhemmin valmistunutta teosta Kultaa (Gold, 1934) pidetään yhtenä aikakauden hienoimmista tieteiselokuvista.  

Arkadian prinssi on huvinäytelmä, joka jatkaa sitä elokuvaoperettien sarjaa, joka oli vakiintunut itävaltalaisen 30-luvun alun elokuvan bravuuriksi. Jälleen kerran musiikin on säveltäjänyt Robert Stolz ja pääroolin esittää Willi Forst, joka saa esittää muutaman laulunumeron pianon säestyksellä. Tästä elokuvasta on laulu ”Ich hab´ ein großes Heimweh”, jonka Forst myös levytti. Tällä kertaa Forst näyttelee kuvitteellisen maan, Arkadian, nuorta prinssiä, jonka pitäisi päästä naimisiin. Prinssi lähtee omille teilleen ja törmää nuoreen näyttelijään Mary Miranaan (Liane Haid). Kaksi kertaa ukkosenjyrähdys työntää rakastavaiset yhteen, ja studion peltien kolistelu tuntuu tietoisen liioitellulta.

Arkadian prinssin makuuhuonekohtaukset koettelevat rohkeuden rajoja, eikä tätä elokuvaa katsoessa voi olla ajattelematta niitä vakavuuden ja konservatiivisuuden aikoja, jotka olivat tulossa. Willi Forst ja Liane Haid olivat esiintyneet yhdessä Géza von Bolváryn komediassa Älä kysy miksi... (Das Lied ist aus, 1930), jossa, kiinnostavaa kyllä, suhde rakastavaisten välillä raukeaa. Arkadian prinssi päättyy loppusuudelmaan, kuten niin monet muutkin aikakauden musiikkikomediat. Jos Älä kysy miksi... ei mahdollista säätyrajan rikkomista, nyt prinssi ja näyttelijä voivat saada toisensa. Varmasti olennaista on se, miten luokka ylipäätään on sukupuolitettu. Arkadian prinssissä, kuten monessa muussakin ajan komediassa, mies on lähtökohtaisesti korkeammalla sosiaalisessa tasolla kuin nainen, ja tämä vaikuttaa elokuvien juonikaavioon. Kiinnostavana vertailukohtana voin suositella Gustav Machatýn melodraamaa Lauantaista sunnuntaihin (Ze soboty na neděli, 1931), joka on kahden työläisnuoren rakkaustarina.