Faaraon vaimo (1922)

Ernst Lubitschin Faaraon vaimo (Das Weib des Pharao, 1922) on kymmenen vuoden rekonstruktiotyön hedelmä. Aktiivisia olivat ennen kaikkea Filmmuseum München ja müncheniläinen Alpha Omega GmbH. Kokonaan elokuva ei ole säilynyt, mutta Bundesarchivin 35-millistä nitraattikopiota täydennettiin mm. Italiata ja Venäjältä löytyneistä kopioista. Mukaan höystettiin puuttuvia otoksia 16-millisestä kopiosta sekä still-kuvia kokonaan kadonneesta aineistosta. Kun rekonstruktio sai ensi-iltansa vuonna 2011, sillä oli pituutta 100 minuuttia, kun vuoden 1922 kopio oli kymmenisen minuuttia pidempi. Nyt Alpha Omega on julkaissut pitkän työn tuloksen myös bluray-muodossa, ja lopputulos on erinomainen. Sitä tukee vielä Eduard Künneken musiikki, jonka Lubitsch tilasi silloin Lontoossa asuneelta ooppera- ja operettisäveltäjältä, Max Bruchin oppilaalta.

Faaraon vaimo oli eepos, jota varten Berliinin Steglitziin rakennettiin valtavat lavasteet. Lubitsch oli uransa huipulla, mutta samalla muinaiseen Egyptiin sijoittuva spektaakkeli merkitsi tyylillistä käännettä. Lubitsch oli tutkinut tarkkaan Hollywood-elokuvien valaistusta ja pyrki tässä elokuvassa antamaan oman  vastauksensa. Usein valo tunkeutuu tilaan takaapäin, oven raosta tai hautakammion luukusta. Ulkotilassa kuvatut joukkokohtaukset eivät pääsääntöisesti ole niin kiinnostavia kuin ahtaiden sisätilojen huolellisesti rakennetut sommitelmat.

Faaraon vaimon keskipisteenä on faarao Amenes (Emil Jannings), joka elokuvan alussa on rakentamassa hautakammiota, tai aarrekammiota, kuten väliteksteissä todetaan. Samaan aikaan etiopialaisten johtaja Samlak (Paul Wegener) on tarjoamassa rauhan solmimiseksi tytärtään Makedaa (Lyda Salmonova). Kreikkalainen orjatar Theonis (Dagny Servaes) saa kuitenkin Amenesin intohimot liikkeelle, ja faarao torjuu etiopialaisten tarjouksen. Samaan aikaan Ramphis (Harry Liedtke) rakastuu Theonisiin, joutuu pakkotyöhön kivilouhoksille mutta onnistuu pakenemaan. Emil Janningsin roolisuoritus on vakuuttava, vaikka hän elokuvan alussa näyttääkin lähinnä palatsissaan pälyilevältä despootilta. Amenes on lopulta traaginen hahmo: hän tekee orjattaresta puolisonsa, ja lopulta tämä rakkauden tavoittelu suistaa hänet onnettomuuteen. Tosin järin onnellista loppua ei kukaan elokuvan henkilöistä saa kokea. Elokuvaa voi tulkita aikakauden avioliittokäsitystä vasten: Amenes janoaa rakkausavioliittoa säädynmukaisen neuvotteluavioliiton sijaan, mutta samalla avioliitto merkitsee hänelle omistusoikeutta. Jos Amenesin intohimolle ei ole sijaa, tilaa ei ole myöskään Theonisin ja Ramphisin rakkaudelle.

Rekonstruktion ongelmana on varmaankin ollut se, ettei Faaraon vaimosta ollut aikanaan yhtä ja ainoaa kopiota. Tarinaa painotettiin eri tavoin eri kulttuuripiireissä: kun venäläisessä kopiossa Amenesin tyrannius korostui, italialaisessa versiossa hänen lemmenkipeytensä sai painotusta enemmän. Restauroidussa tulkinnassa faaraon traagisuus on etusijalla.