Nicholas Rayn ohjaama Hermot pinnalla (In a Lonely Place, 1950) on Humphrey Bogartin Santana-yhtiön tuotantoa: tiheätunnelmainen draama väkivaltaisesta Hollywood-käsikirjoittajasta Dixon Steelestä kommentoi kiinnostavasti Bogartin omaa tähtikuvaa. Kun naapurin Laurel Gray (Gloria Grahame) ilmaisee ihastuksensa Steeleä kohtaan, tämä tokaisee: ”You know, you're out of your mind - how can anyone like a face like this? Look at it...” Kun Bogart oli 1940-luvulla urautunut melko samantyyppisiin rooleihin, Hermot pinnalla koettelee tähtikuvan rajoja: päähenkilö jää väkivaltaisen minänsä yksinäisyyteen. Aikalaiset suhtautuivat elokuvan lopetukseen ambivalentisti, ja tarinan päätös oli ongelma myös Nicholas Raylle. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Steelen väkivalta ryöpsähtää yli äyräiden, ja juuri kun hän on selviämässä murhaepäilyistä, hän syyllistyy veritekoon. Kohtausta oltiin jo toteuttamassa, kun Ray päätti muuttaa koko idean. Loppuratkaisu improvisoitiin, ja tarina jäi vaille Hollywood-elokuville tyypillistä sulkeumaa. Katsojalle ei anneta sen paremmin romanssia kuin rikostakaan.Edellisestä katsomisesta on paljon aikaa: en muistanutkaan, että Dixon Steelen hahmo on sotaveteraani. Viisi vuotta toisen maailmansodan päättymisestä on kulunut, mutta päähenkilön tunteet ovat yhä solmussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti