Aika ei ole viime aikoina riittänyt television elokuvatarjonnan seuraamiseen: paljon on tullut tallennettua, mutta vain harvaa on ehtinyt katsoa heti. Werner Herzogin Karhumies (Grizzly Man, 2005) on poikkeus. Elokuvan hämmästyttävät kuvat imaisevat mukaansa. Dokumentti kertoo Timothy Treadwellistä (1957–2003), eksentrisestä karhufriikistä, joka vietti neljä kuukautta vuodesta vain harmaakarhujen seurassa mutta kohtasi kohtalonsa juuri karhun kämmenestä. Lähtökohtana ovat Treadwellin omat videokuvat, joiden kautta Herzog tutkii paitsi päähenkilönsä persoonaa myös suhdetta luontoon laajemmin. Treadwell itse kuvasi suhdettaan karhuihin elokuvallisessa muodossa, mutta samalla hän paljasti vähä vähältä itseään, turhautumistaan, katkeruuttaan, yksinäisyyttään. Vain kuolemaansa hän ei kuvannut: kameran linssi oli suljettuna, mutta ääniraidalle tarttui Treadwellin ja tämän ystävättären Amie Huguenardin kuolinkamppailu. Vaikuttavimpia hetkiä on Treadwelin viimeinen esiintyminen kameran edessä. Herzogin kertojanääni opettaa katsojaa lukemaan elävää kuvaa: lokakuinen tuuli tuivertaa ja Treadwell näyttää empivän ennen kuin astuu pois kuvasta viimeisen kerran.Karhumiehessä luonto on suuri tuntematon. Treadwell yrittää epätoivoisesti luoda suhdetta luontoon, sulautua siihen. Mutta, kuten Herzog toteaa, karhun katse on tyhjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti