Elokuvaohjaaja Taru Mäkelä piti tämänvuotisen Veikko Litzen -luennon 27.11.2009 otsikolla Ehkäpä maailmankaikkeus on vain tarinoiden vyyhti. Isaac Bashevis Singerin ajatusta seuraten Mäkelä kuvasi tarinoiden kertomisen eettistä merkitystä. Mäkelää kuunnellessa ei voinut olla ajattelematta sitä, miten lähellä dokumentaristin ja kulttuurihistorioitsijan näkökulmat ovat toisiaan: on tärkeää kuvata menneisyyttä ihmisen muotoisena ja kysyä, kenen tarinoita oikeastaan kerromme. Eikö ole niin, että menneisyys tarjoaa meille toisia tarinoita vahvemmin kuin toisia? Ne, joilla oli valtaa menneisyydessä, hallitsevat myös kuolemansa jälkeen, sillä vallan painovoimakenttä ulottuu historiasta tulevaisuuteen. On olennaista kysyä, mitä olivat ne tarinat, jotka jo aikalaismaailmassa tukahtuivat, ja pyrkiä rikastuttamaan menneisyyden kuvaa kertomalla unohteuneita, kätkettyjä elämänkohtaloita. Berliinin muurin murtumisen jälkeen Mäkelä kuului keskeisiin suomalaisen muistin uudelleentulkitsijoihin. Hän otti käsittelyyn suomalaisen SS-miehen kohtalon elokuvassa Viipurin poika (1993), lottajärjestön elokuvassa Lotat (1995) ja Suomen juutalaisten aseman sodan aikana elokuvassa Daavid – tarinoita kunniasta ja häpeästä (1997). Naisten asemaa toisen maailmansodan keskellä käsitteli myös fiktioelokuva Pikkusisar (1999, kuva ohessa).Taru Mäkelän luento oli vaikuttava. Väkeä oli runsaasti paikalla, mutta hieno puheenvuoro olisi ansainnut vielä enemmänkin huomiota!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti