Ihmeellistä: pitkään olen halunnut nähdä John Cassavetesin Glorian, kun edellisestä katsomisesta on kulunut parikymmentä vuotta. Tilasin sen viimein Amazonista ja, kas kummaa, samana päivänä kun elokuva kolahtaa postilaatikkoon, se tulee YLE Teemalta... Olisi pitänyt seurata tv-ohjelmistoa tarkemmin. John Cassavetesin ohjaajanuralla Gloriaa edelsi loistava kolmikko, Naisen parhaat vuodet (Woman Under the Influence, 1974), Kiinalaisen kiristäjän murha (The Killing of a Chinese Bookie, 1976) ja Ensi-ilta (Opening Night, 1977).Gloria alkaa vahvoilla New York -kuvilla. Alkutekstejä säestävät Romare Beardenin vaikuttavat vesivärityöt, jotka sulautuvat helikopteriotoksiin öisestä Manhattanista.
Kuvissa vilahtaa stadion, johon törmätään myöhemminkin, mutta kamera poimii linja-auton, jonka mukana katsoja ajautuu draamaan. Puertoricolainen äiti on palaamassa perheensä luokse. Kodissa vallitsee hysteerinen tunnelma. Mafia on merkinnyt perheen, ja tuho on väistämättömästi edessä. Tunnelma tuo mieleen Elaine Mayn Pelkojen yön (Mikey and Nicky, 1976), jonka alussa rikollisliigan kostoa pelkäävä Nicky (John Cassavetes) on sulkeutunut huoneeseensa mielipuolisen ahdistuksen vallassa. Gloriassa brutaali kuolema ei odota, mutta perhe ehtii työntää pienen Philin (John Adames) turvaan naapurissa asuvan Glorian (Gena Rowlands) luo. Veriteosta alkaa pakomatka, jossa Gloria ja perheensä menettänyt Phil yrittävät epätoivoisesti paeta. Gena Rowlands on Gloriana loistava, mutta yhtä erinomainen hän on myös Naisen parhaissa vuosissa ja Ensi-illassa: Gloria on samanaikaisesti hauras ja kivikova.Gloria herättää ristiriitaisia tunteita. Se on epätoivoinen: Philin kodittomuus tuntuu musertavalta, samoin Glorian yritys paeta järjestelmää, joka ulottaa lonkeronsa kaikkialle. Asetelma tuo mieleen Kiinalaisen kiristäjän murhan, jossa ainoa pako on kabareeviihteen lumemaailmassa. Glorian loppukohtauksen Cassavetes on tarjonnut vain oljenkorreksi masentuneelle katsojalle. Kun Gloria on lähtenyt selvittämään välejään gangsterien kanssa, hän on luvannut tavata Philin Pittsburgin rautatieasemalla. Sinne Gloria ei koskaan saavu. Phil nousee taksiin ja lähtee hautausmaalle, osoittamaan kunnioitusta kuolleille, kuten Gloria on häntä opettanut. Näyttää jo siltä, että taksikuski vie pojan viimeisetkin rahat, eikä Philille jää tilaa kuin haamujen maailmaan. Traagisen realismin tilalle nousee yhtäkkiä ihmeenomainen lopuke. Paikalle ajaa auto: Gloria saapuu sittenkin, isoäidiksi naamioituneena, mutta onni ei voi olla muuta kuin illuusio, kuva maailmasta, jota ei tullut.
2 kommenttia:
Itse näin Glorian ekan kerran syksyllä -80, kävin katsomassa sen kolme kertaa lyhyen ajan sisällä, teki munhun niin vaikutuksen.
Sillon elokuvateatterissa loppukohtaus hautasmaalla, jossa Gloria saapuu oli mustavalkonen, ja koska koko muussa elokuvassa ei ole yhtään mv kuvaa, tulkitsin sen + eräs toinenkin henkilö, että loppukohtaus on tosiaan pikku pojan haave siitä mitä sittenkin voisi tapahtua, mutta todellisuudessa Gloria ammuttiin sinne hissiin.
Nyt katsoin elokuvan videolta ja siinä loppukohtaus on värillinen, eikä välttämättä merkitse muuta ku että onnellisestihan siinä sittenkin kävi. Onks elokuvasta 2 eri versiota mitä loppuun tulee?
En enää ollenkaan muistanut mustavalkoisuutta, mutta niin tosiaan oli 80-luvun kopioissa. Löysin www-sivun, jossa Cassavetes viittaa tähän:
"The end sequence, when the Phil is praying beside the tombstone and Gloria gets out of the limo, was originally in black-and-white.
I would say that fifty per cent of the people like it in black-and-white and fifty per cent of the people like the color. And a lot of people don't like the ending no matter what happens! In honesty, I think the ending is not as good as it could be. [I just did it that way] because I really didn't want the kid to suffer. What kind of picture would it be if at the end the kid went to pieces? I just didn't want to kill off the person who had protected that boy."
Tässä Cassavetes viitata haluunsa antaa elokuvalle onnellinen loppu!
Lähetä kommentti