Ensi-ilta (1977)

Gena Rowlandsin roolisuoritus ikääntyvänä Broadway-tähtenä, Myrtle Gordonina on tyrmistyttävän hieno: se sisältää oikeastaan kaikkea, mitä vain voi kuvitella, traagisia huipennuksia, täydellistä farssia, hienosyistä psykologiaa... En muista vähän aikaan nähneeni mitään vastaavaa. John Cassavetesin käsikirjoitus Ensi-iltaan (Opening Night, 1977) punoo taitavasti yhteen toden ja epätoden. Myrtle Gordon valmistautuu ensi-iltaan, nuori ihailija kuolee, ja tähden tasapaino järkkyy. Näyttämöllä Gordon improvisoi, muuttaa näytelmän tekstiä ja häilyy näyttämön ja kulissien, fiktion ja toden rajalla. Kaikesta raastavuudesta huolimatta Ensi-illan lopetus uskoo itse teatteriin, ja se lopulta tuo ymmärtämyksen päähenkilöiden välille. Loppukohtaus on Rowlandsin ja Cassavetesin suvereenia näytöstä. Miksei tätä hienoa elokuvaa näytetä televisiossa? Olisi jo aika.