Saimme juuri painoon Ismail Kadaren kirjan Kolme surulaulua Kosovolle. Kadarea pidetään Albanian merkittävimpänä nykykirjailijana. Hänet mainitaan säännöllisesti Nobel-ehdokkaana, ja viime vuonna hän sai Asturian ruhtinaan kirjallisuuspalkinnon. Silti Kadarea on suomennettu vain katkelmallisesti, eikä koskaan aikaisemmin suoraan albanian kielestä. Kadaren viimeisintä tuotantoa edustavat vuonna 2008 ilmestyneet romaanit Aksidenti (L'Accident) ja Darka e gabuar (ransk. Le dîner de trop, 2009), mutta nyt suomennettu Kolme surulaulua Kosovolle ilmestyi kymmenen vuotta aiemmin, keskellä Balkanin kriisiä vuonna 1998. Teosta on vaikea kategorisoida: se koostuu kolmesta toisiinsa niveltyvästä kertomuksesta, joilla on yhteinen suunta. Ytimessä on Mustarastaiden kentällä Kosovossa 28. kesäkuuta 1389 käyty taistelu, jossa sulttaani Muradin johtama osmaniarmeija kohtasi balkanilaiset joukot. Ensimmäinen kertomus ”Ikivanha sota” alkaa veristä taistelua edeltäneillä huhuilla, sodan enteillä, päätyy tappotantereelle ja viimein sulttaani Muradin salaperäiseen murhaan, josta tuli Kosovon kirous. Hallitsijan ruumis rahdattiin pois, mutta veri ja sisälmykset jätettiin hautamausoleumiin.
Toinen kertomus ”Ylhäinen rouva” on kokoelman laajin: näkökulma vaihtuu siten, että pääosaan nousevat rapsodit, laulajat, joita albaani- ja serbiruhtinaat olivat tuoneet mukanaan taisteluun, jotta ylistyslaulut eläisivät tulevaisuuteen. Rapsodit laulavat toisiaan vastaan, vaikka heidän isäntänsä olivatkin liittoutuneet turkkilaisia vastaan. Kadare kuvaa albaanien ja serbien kykenemättömyyttä ylittää vuosisataista vihaansa. Taistelun jälkeen rapsodit ajelehtivat kohti pohjoista, päämäärättä, kunnes saavat kutsun linnanherran pitoihin. Ylhäinen rouva kuulee rapsodien laulussa kajastuksen antiikin perinnöstä, joka on hajaantuneina murusina elänyt balkanilaisen tarinankerronnan perinteessä. Samalla kertomus laajenee visioksi Euroopasta ja eurooppalaisuudesta.
Viimeinen tarina ”Kuninkaallinen rukous” vaihtaa jälleen näkökulmaa. Nyt kertoja on hautakammionsa pimeydessä riutuva Murad, joka kuulee etäisen kumun maallisen elämän melskeistä ja sanoo Jumalalleen: ”Joskus raskaimpina hetkinä mieleeni tulee epäilys, onko vereni tämän kaiken kauheuden alku.”
Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle on eleginen, kaunis, traaginen, ajatuksia herättävä. Se välittää kirjailijan tunnekuohun ja sen ristiriitaisen historiallisen muistin, jonka jäljet elävät yhä.
14. syyskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti