6. huhtikuuta 2008

Musta Dahlia (2006)

Brian De Palma tuntuu epäonnistuneitten sivupolkujen jälkeen palaavan 80-luvun menestyneimpien elokuviensa aiheisiin. Gansterielokuvat Arpinaama (Scarface, 1983) ja Lahjomattomat (The Untouchables, 1989) saavat jatkoa projektista The Untouchables: Capone Rising, joka on todennäköisesti De Palman seuraava teos. Vuonna 2006 valmistunut Musta Dahlia (The Black Dahlia) on puolestaan huolellinen pastissi 1940-luvun film noirista, ehkä jopa liiankin tummanpuhuva. Samalla elokuvassa on kaikkea sitä, mitä voi olettaa sodanjälkeisen rikoselokuvan modernisoinnilta. Päähenkilönä on kaksi poliisia - molemmat entisiä nyrkkeilijäitä - ja kaverusten suhde punoutuu väistämättä osaksi sitä turmeluksen maailmaa, jota he tutkivat. Asetelman pohjana on poliisien vastakkaisuus; tähän viittaavat heidän nyrkkeilykehässä käyttämänsä taiteilijanimet, Mr. Fire ja Mr. Ice. Kun tulisieluinen Lee Blanchard (Aaron Eckhardt) heittäytyy rikoksen pyörteisiin, viileä Bucky Bleichert (Josh Hartnett) ponnistelee selvittääkseen Elizabeth Shortin (Mia Kirshner) mystisen murhan. James Ellroyn dekkariin perustuva elokuva pohjautuu etäisesti Los Angelesissä vuonna 1947 tapahtuneeseen veritekoon, mutta tosielämässä mysteeri jäi ratkaisematta. Ehkä Musta Dahlia olisikin ollut onnistuneempi, jos tarina olisi jäänyt avoimeksi.

Ei kommentteja: