Barbie (2023)

Greta Gerwigin ohjaama ja yhdessä Noah Baumbachin kanssa käsikirjoittama Barbie (2023) on herättänyt paljon keskustelua ja saanut myös yleisön liikkeelle. Samaan aikaan kun elokuva esittää kriittisiä näkemyksiä Barbie-kulttuurista, se myös jatkaa ja uusintaa sitä. Jäin ensi alkuun miettimään koko Barbie-ilmiötä ja sen historiaa. Itse asiassa historiallinen näkökulma on läsnä myös Gerwigin ohjauksessa: Mattel-yrityksen kätköistä löytyy vanha mummo, joka osoittautuu Barbie-nuken keksijäksi Ruth Handleriksi (1916–2002), ja loppukohtauksessa Handler esittää myös oman näkemyksensä siihen, mistä nukkekulttuurissa oli kyse. Katsoin Kansalliskirjaston digitoitujen sanomalehtien kokoelmasta, millaisia näkemyksiä Suomessa Barbie-invaasio herätti. Uusi Suomi kirjoitti 23. joulukuuta 1963:

”Tyttöjen lahjaleluista on etusijalla Barbie-nukke, mikä sinään on ovelan suunnittelun tulos. Nukke itse ei maksa juuri mitään, mutta sen puvut maksavat. Barbiella on oltava pukuja ja asuja joka tilaisuuteen, jotka kaikki voidaan tietenkin hankkia vähitellen. Tässä oveluus onkin, sillä pukuostokset jatkuvat kuukaudesta ja vuodesta toiseen, kunnes Barbien omistaja on kasvanut niin suureksi, ettei enää ole kiinnostunut nukesta. Barbiella on pukuja kymmenittäin, lisäksi asusteita ja lisätarvikkeita matkalaukusta lemmikkikoiraan. Kun Barbie on saatu kunnolla puetuksi ovat samassa sarjassa vielä Ken ja Midge, Barbien poika- ja tyttöystävä. Heille on tietenkin omat pukunsa ja asusteensa. Näin ollen joululahjojen valinta on helppoa niille äideille, joiden tyttärillä jo on Barbie, Ken tai Midge, tai ne kaikki.”

Tämä teksti oli Amerikan-kirjeenvaihtajan viesti Minneapolisista, mutta Suomeen nukke ei vielä ollut ehtinyt. Alusta alkaen suomalaisia näytti hämmentävän bisnesstrategia, jossa liikevoitto tuli ennen kaikkea tarvikkeista, ei varsinaisesta nukesta. Moinen kapitalismi herätti julkisessa sanassa paljon kritiikkiä. Suomen Kuvalehti vieraili syyskuussa 1964 Ruotsissa, jonne Barbie-kuume oli jo ehtinyt. Lehti löysi ruotsinsuomalaisen, joka totesi toimittajalle: ”Hyvänen aika, tämä on kuin lumipallo koko ajatus. Kunpa ei tämä vain koskaan tulisi Suomeen, voivotteli jonon häntämillä muuan suomalainen äiti käsissään Barbie ja viisi kallista vuosikertaa.” Kun nuket vihdoin tulivat Suomeen, ne menivät kuin kuumille kuville, eikä joulun alla 1964 ollut enää myytävää.

Minullakin oli Barbie-nukke. Sain nimittäin joululahjaksi Allan-nuken joskus 60-luvun lopulla. Kalliita valmisvaatteita ei ollut varaa hankkia, mutta äiti teki Allanille kotikutoiset asut.

Palatakseni Greta Gerwigin Barbie-elokuvaan: se alkaa vauhdikkaasti nukkemaailmassa, ja ohjaus on sujuvaa, kekseliästäkin. Mukana on myös metaelokuvallisuutta, kuten jaksossa, jossa siirtymää vanhan ajan nukeista muoviseen Barbie-kulttuuriin kuvataan Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvan hengessä. Kuinkahan monta kertaa tätä Kubrickin ikonista kohtausta ja Richard Straussin Also sprach Zarathustraa on käytetty eri tarkoituksissa? Jäin kylläkin pohtimaan Gerwigin viittauksen sävyä: tässä vanhan nuken murskaaminen korostaa Barbien vallankumouksellisuutta. Kubrickilla murskaaminen merkitsee työkalun löytymistä, teknologista käännettä, josta siirrytään tulevaisuuteen. Gerwigillä taas murskaamisen keskeltä kohoaa jättiläismäinen Barbie, jonka arvoituksellisuus rinnastuu Kubrickin mustaan monoliittiin.  

Barbie-elokuva jatkuu rajankäyntinä nukkemaailman ja todellisuuden välillä, ja elokuvasta kasvaa vertauskuvallinen kuvaus sukupuolijärjestelmästä ja sen muuttamisen mahdollisuuksista. Barbie herättää paljon ajatuksia, vaikkakin minulle elokuva tarjosi kimmokkeen miettiä Barbie-kulttuurin pitkää kaarta ja johdatti etsimään tietoja siitä, miten Barbien tuloon Suomessa suhtauduttiin. Siinä olisinkin paljon lisätutkittavaa. Milloin esimerkiksi vaaleanpunainen väri rantautuu myös suomalaiseen lastenkulttuuriin? Olisiko se tapahtunut vasta 1970-luvulla, jolloin Barbiekin alkoi pukeutua yhä useammin vaaleanpunaiseen?