Hombre (1967)

Paul Newman teki ohjaaja Martin Rittin kanssa intensiivistä yhteistyötä elokuvasta Hehkuva kesä (The Long, Hot Summer, 1958) lähtien. Vuonna 1967 valmistunut, Elmore Leonardin romaaniin perustuva lännenelokuva Hombre oli jo heidän kuudes yhteinen elokuvansa. Tässä vaiheessa Ritt oli tullut tunnetuksi yhteiskunnallisista aiheistaan, ja Hombressa hän tarttui lännenelokuvaan, lajityyppiin, jonka tuotannollinen painopiste oli jo Sergio Leonen läpimurron jälkeen siirtynyt Eurooppaan. Hombrea pidetään revisionistisena westerninä, joka toi klassiseen lajityyppiin uudenlaisia, kriittisiä sävyjä. Selvää tietysti on, ettei aikakausien muuttuessa mitään muuta vaihtoehtoa ollutkaan. Lajityyppi voi elää vain, jos se uudistuu. 

Hombren päähenkilö on John Russell (Paul Newman), joka on elänyt ja kasvanut apassien parissa. Elokuvan alkujakso on vaikuttava: näyttämölle asettuu ensimmäisenä villihevosten lauma, jota Russell tarkkailee äänettömästi. Laumaa johtaa musta ori, joka käy etsimässä vettä, menee edeltä epävarmasti ja vaaraa ennakoiden, kunnes se lopulta johdattaa ”kansansa” lähteelle. Yhtäkkiä paljastuu, että kyse on ansasta, ja hevoset joutuvat aitaukseen vangiksi. Varmaankin Ritt viittaa tällä alkuperäisten amerikkalaisten alistettuun asemaan, kansat on teljetty reservaatteihin. Aloitus tuo mieleen monia muistakin ajatuksia, kuten luonnonvoimien valjastamisen valkoisen miehen suunnitelmien ja tulevaisuudenhaaveiden palvelukseen. Ehkä aloituksen voi tulkita myös elokuvan tarinallisena enteenä: myöskään Russellilla ei ole lopulta mahdollisuutta elää vapaana, kun kerran on joutunut alistuksen kohteeksi.

Paul Newmanin näyttelijäsuoritus on poikkeuksellinen siinä mielessä, että Russellin rooli ei sisällä juuri lainkaan repliikkejä. Samaan aikaan muut elokuvan henkilöt puhuvat lakkaamatta, liikaakin. Keskiössä on matka vankkureilla, joiden kyytiin sekalainen seurakunta päätyy, erityisesti Alexander Favor (Frederic March) puolisoineen. Favor on kavaltanut reservaatin varoja, mistä puolestaan rosvojoukko Cicero Grimesin (Richard Boone) johdolla on saanut vihiä. Ennakkoluulot etnisiä vähemmistöjä kohtaan nousevat matkan aikana esiin, ei vain suhteessa apasseihin vaan myös meksikolaisiin. Tarinassa on kaksikin meksikolaishahmoa, jotka ovat toisensa vastakohtia. Lopulta tarinassa on vain vähän sijaa Russellille, ja hänen ajattelunsa jää selittämättömäksi. Konflikti ilmenee kommunikoimattomuutena, haluttomuutena ymmärtää toisenlaista ajattelua.