28. joulukuuta 2020

Valkea joulu (White Christmas, 1954)

Norman Panama ja Melvin Frank kirjoittivat Valkean joulun (White Christmas, 1954) käsikirjoituksen yhdessä Norman Krasnan kanssa, ja Panama kutsui myöhemmin käsikirjoitustehtävää kiduttavan piinalliseksi. Tehtävä oli kursia kokoon jouluinen viihde-elokuva monenlaisista aineksista: pohjana oli Irving Berlinin laulu ”Valkea joulu”, jonka Bing Crosby oli alun perin esittänyt elokuvassa Holiday Inn (1942). Crosbyn kumppanina oli esiintynyt Fred Astaire, mutta 50-luvun elokuvaan Crosbyn partneriksi valikoitui Danny Kaye, jonka Panama ja Frank saivat tehtäväkseen hitsata elokuvaan. Kayelle kirjoitettiin omia musiikki- ja tanssinumeroita, kuten modernia tanssia parodioiva ”Choreography”. Valkea joulu kuvattiin Technicolor-väreissä, ja teoksesta tuli kaikkien aikojen ensimmäinen Vistavision-elokuva.

Valkeassa joulussa joulua vietetään alussa ja lopussa, mutta vasta viimeisessä kohtauksessa juhlapäivä saa valkean lumivaipan, mikä on asiaankuuluvasti kuvattu studiossa. Kiinnostavaksi Valkean joulun tekee se tapa, jolla se rakentaa sota-ajan suosikkikappaleen auraa tai pikemminkin muistuttaa kappaleen merkityksestä toisen maailmansodan keskellä. Elokuva alkaa jouluaattona 1944, jolloin tunnettu laulaja Bob Wallace (Bing Crosby) on osallistunut maihinnousuun Italiassa ja laulaa kappaleen ”Valkea joulu” sotilaille, joiden koti-ikävä on kouriintuntuva. Wallace tutustuu sotamies Phil Davisiin (Danny Kaye), jonka kanssa hän sodan jälkeen muodostaa parivaljakon. Tarinaan nivoutuu kaksi lemmentarinaa, Philin suhde Judy Haynesiin (Vera-Ellen) ja Bobin suhde Judyn siskoon Bettyyn (Rosemary Clooney). Ihmissuhteiden tasapaino löytyy vasta paluusta menneeseen, joulukuvaelmasta, jonka Bob ja Phil järjestävät toisen maailmasodan veteraaneille, ennen kaikkea kenraalimajuri Tom Waverlylle (Dean Jagger), jonka on ollut vaikea sopeutua rauhan aikaan. Nyt ”Valkea joulu” palaa uudelleen, näyttävissä lavasteissa, lumisateen keskellä. ”Valkea joulu” oli sota-ajan suurmenestyksiä, ja tiettävästi Bing Crosbyn levytystä myytiin 100 miljoonaa kappaletta. Sen nostalginen luonne vetosi sodan kurimuksessa kuulijoihin, ja tämä sodan ja joulun suhde on myös Michael Curtizin ohjaaman musiikkielokuvan ydintä.



Ei kommentteja: