4. maaliskuuta 2018

Täydellinen rikos (Dial M for Murder, 1954)

Pitkästä aikaa katsoimme Alfred Hitchcockin elokuvan Täydellinen rikos (Dial M for Murder, 1954). Se perustuu Frederick Knottin näytelmään. Knott oli palvellut maijurina toisen maailmansodan aikana ja nousi parrasvaloihin vuonna 1952 menestysjännärillä Dial M for Murder, jossa Hitchcock näki välittömästi potentiaalia elokuvaksi. Kuten jo nimikin kertoo, puhelimella on tarinassa keskeinen merkitys, ja se välittyy myös elokuvan julisteissa. Vasta tätä kirjoittaessa huomaan, että Täydellinen rikos ilmestyi viisi vuotta sitten myös 3D-muodossa bluray-levynä. Harmi, että tämä on jäänyt hankkimatta, sillä monien arvioiden mukaan Hitchcockin jännäri oli 50-luvun parhaita kolmiulotteisia elokuvia. Täytyy jättää seuraavaan kertaan testaus siitä, miten uusi 3D-teknologia soveltuu vanhempiin kolmiulotteisiin elokuviin.

Täydellinen rikos perustuu näytelmään, ja sen myös huomaa. Elokuva sijoittuu hyvin ahtaaseen tilaan, ja siinä mielessä teos tuo mieleen vuonna 1948 valmistuneen Hitchcock-elokuvan Köysi (The Rope). Täydellinen rikos on kuitenkin niin taitavasti ohjattu, ettei tilallista rajautuneisuutta tule juuri ajatelleeksi. Kaikki tapahtuu Tonyn (Ray Milland) ja Margotin (Grace Kelly) olohuoneessa. Vain muutaman kerran kamera pistäytyy perällä sijaitsevassa makuuhuoneessa, jossa Margot käy nukkumassa ja josta valokeila murhayritysyönä viiltää olohuoneen pimeyttä. Myöhemmin Margotin entinen rakastettu Mark (Robert Cummings) kätkeytyy makuuhuoneeseen ja löytää Tonyn rahasalkun. Tonyn ja Margotin kodin lisäksi ainoa kodin ulkopuolinen tapahtumapaikka on klubi, jossa Tony ja Mark viettävät iltaa samaan aikaan, kun Tonyn kiristämä Swann (Anthony Dawson) yrittää surmata Margotin. Näkymät kadulle ovat lähinnä Tonyn ja Margotin ikkunan kautta kuvattuja.

Täydellisen rikoksen kuuluisin kohtaus on murhayritys, jossa Swann odottaa Margotin takana puhelinluurin laskeutumista. Kohtauksen väkivaltaisuus ilmenee Hitchcockin veitsenterävässä leikkauksessa, joka saa kohtauksen nousemaan dialogintäyteisestä tarinasta mieleenpainuvaksi mutta karmaisevaksi kohokohdaksi. Täydellistä rikosta katsoessa voi kiinnittää huomiota siihen tapaan, jolla Hitchcock hellii yksityiskohtia: avaimen kätkö portaan maton alla, näppäryys, jolla Tony sieppaa avaimen Margotin käsilaukusta ja myöhemmin järjestelee kodin ennen poliisin tuloa, tai tilanne, jossa Tony kyyristyy lattialle suoristamaan mattoa. Jännityskirjallisuudesta ja -elokuvasta löytyy lukemattomia rikollisia, jotka tavoittelevat täydellistä rikosta. Hitchcockin elokuvien mastermindit ovat erehtyväisiä ja lopulta kerronta saa leikillisiä piirteitä. Täydellisessä rikoksessa ylitarkastaja Hubbard (John Williams) tuo tarinaan humoristisuutta, joka vahvistuu loppua kohden samalla, kun näkökulma siirtyy rikollisesta poliisiin. Tony ei varsinaisesti antaudu mutta tietää hävinneensä shakkipelin ja tarjoaa lasillisen niin Tonylle kuin Margotillekin. Viimeisessä kuvassa Hubbard soittaa poliisiasemalle ja kampaa viiksensä...

Ei kommentteja: