11. huhtikuuta 2012

Hurjan pojan koti (1987) ja Yön kevyt polttoöljy (1991)

”Hurjan pojan koti se on rakennettu
paikalle ihanalle,
Aurajoen rannalle, kalliolle vankalle
vuorelle niin korkealle,
vuorelle niin korkealle.”

K. J. Kosken dokumenttielokuva Hurjan pojan koti (1987) on ammentanut nimensä kansanlaulusta, joka kertoo ”kalliolle vankalle” rakennetusta vankilasta, Kakolasta. Turku oli hurjien poikien koti jo 1800-luvulla, mutta se oli sitä myös 1960-luvun lopulla, kun ryhmä nuoria taiteilijoita koki kulttuurielämän ilmapiirin ummehtuneena ja lähti haastamaan valtajulkisuutta kuvataiteen, rockmusiikin, lyriikan, performanssin ja sarjakuvan keinoin. Suomalainen underground tiivistyi Suomen talvisota 1939–40 -yhtyeen ja Aamurusko-lehden ympärille.

Markku Innon, K. J. Kosken ja Ilpo Tuomarilan käsikirjoittama puolituntinen dokumentti nostaa esiin vastakulttuurin veteraanit, kaksi vuosikymmentä hurjuuksien jälkeen. Taustalla soivat Jarkko Laineen sanoittamat ja Rauli Badding Somerjoen tulkitsemat Suomen talvisota -kappaleet, ja Harri Dahlström, Markku Into, Kari Kesäläinen ja Harro Koskinen muistelevat taakse jäänyttä underground-vaihetta. Välillä päähenkilöt nähdään nykyhetkessä, Into nakkikioskilla, Dahlström entisöintityössä ja Koskinen taiteilijakodissaan. Erityisen kiinnostavia ovat muistelukset varhaisista performansseista, joita siihen aikaan kutsuttiin happeningeiksi.

Dahlströmin, Innon, Kesäläisen ja Koskisen haastattelujen lomassa huomio kiinnittyy melkein yhtä paljon valmistumisajankohtaan, 1980-luvun loppuun, kuin siihen myyttiseen undergroundin aikaan, josta haastateltavat kertovat. Julinin talon fasadi seisoo pystyssä kuin sodan jäljiltä, ja katukuva näyttää juuri niin ankealta kuin se olikin. Nostalgisia mietteitä herättävät kuvat, joissa ollaan Pentti Siivosen legendaarisen Levymyynnin tiloissa.

Muutamaa vuottaa myöhemmin Koski teki toisen lyhytelokuvan yhteistyössä Markku Innon ja Ilpo Tuomarilan kanssa. Tuloksena oli puolituntinen, Markku Innon runoista ammentava Yön kevyt polttoöljy (1991), jonka pääroolissa esiintyi Markku Toikka. Puolituntinen fiktio kuvaa yövartijaa, joka saapuu töistä ja löytää puolisonsa kuolleena. Absurdissa kokonaisuudessa rakenteellinen väkivalta muuttuu ruumiilliseksi ja näkymätön näkyväksi, kun modernisaation airueet yrittävät muuttaa kaupunkilaisia hampaattomiksi. Yön kevyt polttoöljy valmistui vaiheessa, jossa Turun purkamisen historialla ei näyttänyt olevan päätepistettä. Huikeita ovat kuvat arkkitehtitoimistosta ja pienoismallista, jossa Turun tuomiokirkko on muutettu Dom-hotelliksi.

Hurjan pojan kodin tapaan Yön kevyt polttoöljy näyttää kahden vuosikymmenen takaisen Turun, jota katselee kuin vierasta maata, maailmana, jota ei enää ole. Tuttuja hahmoja vilahtaa valkokankaalla, kasvisravintola Versossa ja Titanik-gallerian avajaisissa. Hetkeksi piipahdetaan myös Estelle-laivalla.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Mielenkiintoista kuulla, että tuhotusta TVOsta on tehty dokumentti. Siellä tapahtui merkittäviä vaihtoehtokulttuurin asioita, olin siellä itsekin äänessä ja mm. kuuntelemassa Buddy Guyta ja Junior Wellsia. Hyvä, että tämänkin hävinneen turkulais-kosmopoliittisen toimintakeskuksen tarinoita on saatu talteen.