22. huhtikuuta 2012

Kagemusha – varjokenraali (1980)

Pitkä aika on vierähtyänyt Akira Kurosawan Kagemushan (1980) näkemisestä. Kun aikanaan näin Kagemushan elokuvateatterissa, se teki tärisyttävän vaikutuksen, eikä kokemus ole haihtunut vieläkään. Japanissa Kurosawa ei ollut erityisen suosittu ohjaaja 1970- ja 1980-luvuilla, ja hänellä oli jatkuvia tuotannollisia vaikeuksia. Kagemushaan hän saikin taustatukea yhdysvaltalaisilta faneiltaan, Francis Ford Coppolalta ja George Lucasilta. Ehkä ei ole sattumaa, että Tähtien sodan asut tuovat mieleen Kurosawan elokuvien samuraihaarniskat.

Uransa loppuvaiheessa Kurosawa ohjasi elokuvia hämmästyttävästi viiden vuoden välein: Punaparta (1965), Köyhän pikajuna (1970), Dersu Uzala (1975), Kagemusha (1980) ja Ran (1985). Täsmällisyys osoittaa paneutumista, ja tämä näkyy myös Kagemushassa, joka on hiottu kokonaisuus. Ensimmäisessä kohtauksessa rakennetaan draaman ydin: Tatsuya Nakadai nähdään kaksoisroolissa, sotapäällikkö Shingen Takedana ja hänen kaksoisolentonaan, kagemushana. Shingen saa surmansa, mutta Takeda-klaani yrittää pitkittää katastrofia kaksoisolennon avulla. Kagemusha ui rooliinsa ja muistuttaa ennen pitkää yhä enemmän Shingeniä, niin eleiltään kuin puheeltaankin. Pojanpoika ja jalkavaimotkin hyväksyvät hänet. Ajatus kaksoisolennosta liittyy elokuvan historialliseen tulkintaan. Taustalla on Japanin 1500-luvun sotaisa Sengoku-kausi, jonka aikana Takeda-klaani ajautuu kohti väistämätöntä tuhoa. Kagemusha hankkii itsellensä identiteetin, mutta hän menettää sen yhtä nopeasti kuin kaikki klaanin jäsenet oman historiallisen paikkansa. Virtaava vesi symboloi muutosta, jonka pyörteessä henkilöt ovat, samoin tuuli, joka tuntuu vihmovan jokaisessa kohtauksessa. Kristinusko ja kivääri ovat rantautuneet Japaniin, ja aikakausi on vaihtumassa. Loppukohtauksessa tuho on väistämätön. Mieleen jää erityisesti Shinichirô Ikeben vaikuttava musiikki: spagettiwesternmäisen kohtalokas trumpetti jää yksinään soimaan kaksoisolennon lyyhistyessä historian virtaan.

Ei kommentteja: