5. tammikuuta 2010

Star Trek VII – Sukupolvet (1994)

Elokuvasarjan edellisessä jaksossa Enterprisen miehistö jää eläkkeelle, mutta tarina jatkuu. Televisiossa sukupolven vaihdos tapahtui jo vuonna 1987, kun tv-sarja Star Trek – uusi sukupolvi aloitti vaelluksensa. Alkuperäisen Star Trek -sarjan historia oli lopulta jäänyt lyhyeksi, sillä sitä tehtiin vain kolme tuotantokautta vuosina 1966–69. Uuden sukupolven seikkailuja sen sijaan syntyi seitsemän kauden ajan. Itse asiassa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa vanha sukupolvi purjehti valkokankaalla samaan aikaan, kun uusi oli ottanut haltuunsa tv-ruudun. Uuden sukupolven viimeinen tv-episodi esitettiin toukokuussa 1994, mutta jatkoa seurasi valkokankaalla, sillä Star Trek - sukupolvet (Star Trek: Generations) sai ensi-ilta Hollywoodissa saman vuoden marraskuussa. Merkillistä! Juuri kun Patrick Stewartin, Jonathan Frakesin, LeVar Burtonin ja kumppaneiden tähdittämä sarja sai uransa päätökseen televisiossa, sukupolvenvaihdos alkoi vasta tapahtua valokankaalla. Ehkäpä tämä kaikki oli vain ovelaa kaupallista strategiaa, jolla eri sukupolvien ja eri medioiden yleisöt hyödynnettiin maksimaallisesti.

Star Trek - sukupolvet alkaa kapteeni James T. Kirkin (William Shatnerin) jäähyväisillä. Enterprisella on uusi kapteeni, joka joutuu heti vaikeuksiin mystisen energiapoimun äärellä. Samassa rytäkässä Kirk katoaa avaruuden tyhjyyteen. Vajaa 80 vuotta myöhemmin kapteeni Jean-Luc Picard (Patrik Stewart) löytää saman energiailmiön ja tutustuu mystiseen tohtori Soraniin (Malcolm McDowell), jolle ilmiö merkitsee reittiä utooppiseen Nexukseen. Paratiisillinen utopia oli vanhan Star Trekin keskeistä raaka-ainetta, mutta jotakin on selvästi muuttunut. Sukupolvien sävy on astetta psykologisoivampi, niin kuin oli koko Star Trek - uusi sukupolvi -sarjassakin. Picard haikailee menetettyä perhe-elämäänsä, mutta saa toteutumattoman menneisyyden takaisin hetkeksi – voidaakseen todeta sen olevan vain illuusiota. Picardin ja Kirkin tiet yhtyvät aikapoimujen kurimuksessa, ja mennyt sukupolvi tekee palveluksen nykypäivälle.

David Carsonin ohjaus on melko tv-sarjamaista, ja tarinaa olisi voinut leikkauksella kiteyttää enemmän.

Ei kommentteja: