7. kesäkuuta 2009

Wagneria Wienissä

Wienin valtionooppera järjesti yhdessä Wienin yliopiston kanssa Richard Wagner -seminaarin 5.-6. kesäkuuta. Tarkoituksena oli pohtia Nibelungin sormuksen vaikutushistoriaa Euroopassa. Publiikkipäivän takia ehdin paikalle vasta perjantai-iltana, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Wagnerin Ring on niin ainutlaatuinen ja monitulkintainen teos, että sitä voisi pohtia useammassakin seminaarissa. Neljästä musiikkidraamasta koostuva sykli vaatii ennennäkemättömän koneiston, eikä kukaan muu säveltäjä ole rohjennut tehdä useammasta oopperasta muodostuvaa kokonaisuutta. Wagner organisoi itse ensimmäisen syklin Bayreuthin juhlille vuonna 1876, eikä hän osannut kuvitella, että teosta voisi edes esittää muualla. Idea musiikkidraamaan oli syntynyt jo 1840-luvulla, ja silloin Wagner oli fantasioinut, että partituurin voisi jopa polttaa ensiesityksen jälkeen: elämys jäisi ainutkertaiseksi.

Täydellisiä Ringejä kuultiin maailmalla laajemmin vasta 1900-luvulla. Poikkeuksellisen vahvan perinteen teos sai Tukholmassa. Armas Järnefelt johti kokonaisen syklin Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa jo vuona 1908, ja Järnefelt teki Ringistä jokavuotisen tapahtuman 1920-luvulla. Mikään muu oopperatalo ei pystynyt samaan.

Kun valmistauduin esitelmääni, katsoin dvd:ltä tuoreen Kööpenhaminan Ringin, jonka Kasper Bech Holten ohjasi vuonna 2006. Ohjaus on nerokas: keskushenkilö on Brünnhilde, joka teoksen alussa tutkii omaa menneisyyttään, penkoo muistiaan ja yrittää ymmärtää elämäänsä. Oikeastaan jo Wagner antoi kipinän tulkinnalle siinä mielessä, että Brünnhilden tarina ulottuun Valkyyriasta Jumalten tuhoon asti: isäänsä vastaan kapinoiva tytär on valokeilassa, samaan aikaan kun mennyttä maailmaa edustava isä häipyy eikä koskaan enää palaa. Kasper Bech Holtenin tulkinnassa Jumalten tuhon lopussa syntyy Brünnhilden feminiininen maailma.

Kasper Bech Holten kertoi valmistautuvansa elokuvaohjaajaksi: hän oli juuri käynyt Unkarissa katsastamassa kuvauspaikkoja Don Giovanni -filmatisointiin.

Ei kommentteja: