7. lokakuuta 2008

Tyttö ja helmikorvakoru (2003)

Peter Webberin esikoiselokuva Tyttö ja helmikorvakoru (Girl with a Pearl Earring, 2003) perustuu Tracy Chevalier'n menestysromaaniin, joka punoo Jan Vermeerin kuuluisan maalauksen osaksi 1600-luvun kuvitteellista tarinaa. Delftissä työskennellyt Jan Vermeer (1632-75) kuului hollantilaisen kuvataiteen kultakauden mestareihin, joka tuli tunnetuksi taitavasta valonkäytöstä ja arkielämää kuvaavista interiööreistä. Vermeer käytti paljon aikaa kuviinsa, eikä lopultakaan ehtinyt maalata kovin paljon. Webberin elokuva tavoittelee alankomaalaisen maalaustaiteen henkeä, ja teos sisältää lukuisia viitteitä paitsi Vermeerin töihin myös muihin aikakauden kuviin. Tyyli on rauhallista ja tuo mieleen 1800-luvun tableaux vivants -esitykset. Tuttuja maalauksia vilahtaa myös Vermeerin kotitalon seinillä: erässäkin kohtauksessa ovenpielessä roikkuu Hendrick Avercampin Talvinen maisema (1610), joka nyttemmin sijaitsee Schwerinissä Saksassa. Elokuvallinen tyyli on kautta linjan yhdemukainen itse tarinan kanssa: tässä Webber on onnistunut erinomaisesti.

Varsinaisen draaman keskiössä on kalvinistiperheen tytär Griet (Scarlett Johansson), joka joutuu piiaksi Jan Vermeerin, tai oikeastaan tämän anopin, taloon. Grietin ja Janin (Colin Firth) välille syntyy lähes sanaton suhde, jonka Webber onnistuu välittämään vähäisin viittein. Yhteisön keskusteluissa korostuu maalaamisen moraalittomuus: jo kuvan kohteeksi joutuminen merkitsee pahennusta, ja Griet joutuu sosiaalisen tarkkailun kohteeksi. Asetelma tuntuu paikoitellen hiukan liiankin 1800-lukumaiselta, aivan kuin elokuvassa (ja ehkä alkuperäisromaanissakin) 1800-luvun moraalikoodistoa olisi projisoitu 1600-luvun maailmaan. Julkisen pahennuksen vastapainona on Grietin ja Janin suhde, joka lopulta pitäytyy taiteen tasolla. Webber antaa ymmärtää, että juuri Griet on niitä harvoja, jotka tunnistavat valon ja varjon vaihtelut, pigmentin sävyt, pilvien hopeiset reunukset... Loppu on emansipatorinen: Griet vapautuu Vermeerin kodin kahleesta, ehkä juuri taiteen ansiosta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni elokuva onnistui tavoittemaan 1600-luvun alankomaalaisen miljöön visuaalisesti. Myös elokuvan musiikki tuki tätä tunnelmaa, jossa taidehistoria, kulttuurihistoria ja tavoittamaton menneisyys kohtasivat.