In nome del popolo italiano (1971)

In nome del popolo italiano (1971) on poliittinen elokuva, jossa on Dino Risin teosten tapaan vahva komediallinen ote. Elokuva nähtiin muutama vuosi sitten Kino Reginassa, mutta Suomen ensi-iltaa se ei ole elokuvateatterilevityksessä saanut, ja siksi suomenkielinen nimikin puuttuu. Lause In nome del popolo italiano kuullaan elokuvan alussa, kun tuomari Mariano Bonifazi (Ugo Tognazzi) lukee oikeuden tuomion ”Italian kansan nimessä”. Toisaalta nimi on ironinen, mihin elokuvan loppukohtaus viittaa. Elokuva päättyy jalkapallohuumaan, jossa nationalismi ajaa kansan kaduille ja saa aikaan kaaoksen. Lopulta on epäselvää ja ristiriitaista, mikä on ”Italian kansan” tahto. Elokuva vihjaa laajamittaiseen korruptioon, ja samaan aikaan teollisuus käyttää häikäilemättömästi luonnonvaroja hyväkseen. Alussa Bonifazi istuu kalastamassa, kun mystinen vaahto läheiseltä muovitehtaalta peittää rannan, ja saastuneen kalan syönyt lokki tipahtaa hiekkaan. 

Bonifazin vastavoimana on liikemies Lorenzo Santenocito (Vittorio Gassman), joka tuntuu alusta lähtien häikäilemättömältä manipulaattorilta. Bonifazi epäilee Santenociton sekaantuneen seksityöntekijän Silvana Lazzaronin (Ely Galleani) huumekuolemaan, ja elokuvasta tulee kahden ideologisesti täysin vastakkaisen henkilön kissa ja hiiri -leikkiä. Tarinan häviäjä on Silvana, joka esiintyy vain ruumiina tai takautumina. Santenocito tekee kaikkensa esittääkseen oikeuslaitoksen poliittisesti värittyneenä, ja Risi korostaa Bonifazin työväenluokkaisuutta ja sitä vastenmielisyyttä, jota tämä tuntee teollisuuspamppua kohtaan. Paljastan nyt elokuvan keskeisen jujun, joten ei kannata lukea pidemmälle, jos elokuvan katsominen kiinnostaa (löytyy tällä hetkellä Netflixistä). Loppujaksossa Bonafazi saa käsiinsä Silvanan päiväkirjan, jota hän lukee autiolla kadulla samaan aikaan, kun muut katsovat Italian ja Englannin välistä finaaliottelua. Bonafazi ymmärtää olleensa väärässä, ja silmin nähden empii, mitä tehdä ratkaisevan todisteen kanssa. Oikeudentunto voittaa, mutta lopun juhlinta, joka äityy kaaokseksi, muuttaa hänen mielipiteensä ja hän heittää punakantisen päiväkirjavihon palavan auton liekkeihin. Ratkaisu on häiritsevä, vaikka toisaalta Santenocito on pitänyt lakia pilkkanaan ja taivutellut sitä oman mielensä mukaan, muun muassa hankkimalla tekaistun alibin. Yksittäinen tapaus tai vastakkainasettelu ei ole poistanut niitä rakenteellisia ongelmia, jotka ovat yhä olemassa riippumatta siitä, mitä Bonafazi tekee.