Neljän naamion salaisuus (Kansas City Confidential, 1952)

Neljän naamion salaisuus (Kansas City Confidential, 1952) on Phil Karlsonin tunnetuimpia ohjauksia, tiukkailmeinen film noir. Karlson, oikealta nimeltään Philip N. Karlstein (1908–1982), opiskeli nuorena sekä kuvataiteita että lakia, mutta jo 1930-luvun alussa hän keskeytti opintonsa saatuaan työtä Universal-yhtiön palveluksesta. Hän työskenteli apulaisohjaajana lähes koko 1930-luvun, ja pääsi vuosikymmenen vaihteessa yhteistyöhön myös nimekkäämpien ohjaajien, kuten John Brahmin, Tay Garnettin ja René Clairin, kanssa. Vuonna 1940 hän otti lopputilin Universalilta ja liittyi Yhdysvaltain ilmavoimiin. Sodan jälkeen hän palasi elokuva-alalle, aluksi Monogram-yhtiöön ja pian myös Columbiaan ohjaamaan lännenelokuvia. Erityisen tärkeäksi muodostui yhteistyö tuottaja Edward Smallin kanssa. Lopputuloksena oli tiukkoja rikoselokuvia, kuten Neljän naamion salaisuus.

Neljän naamion salaisuus alkaa Kansas Cityssä. Häikäilemätön herra Big, todellisuudessa Tim Forster (Preston Foster), suunnittelee elokuvan alussa pankkiryöstöä ja tarkkailee pankin panssariauton ja kukkien jakeluauton aikataulua. Jälkimmistä ajaa sotaveteraani Joe Rolfe (John Payne), joka tietämättään joutuu manipulaation kohteeksi. Foster naamioituu ja hankkii ryhmäänsä kolme rikollista, Peter Harrisin (Jack Elam), Boyd Kanen (Neville Brand) ja Tony Romanon (Lee van Cleef). Itse ryöstössä kaikki käyttävät naamiota, jotta he eivät tunnistaisi toisiaan. Kun pakoautona käytetään kukkien jakeluautoa, syytön Rolfe joutuu välittömästi poliisin kynsiin. Ideana on, että ryöstäjät kohtaisivat myöhemmin Meksikossa jakamaan saaliin. Juoni pettää, kun Rolfe soluttautuu ryhmään puhdistaakseen maineensa.

Phil Karlsonin ohjaustyyli on alusta lähtien erittäin ekonomista. Hän ei myöskään kaihda väkivallan käyttöä vaan tunnelma on ensimmäisistä kuvista alkaen uhkaava. Karlsonin kekseliäisyys tulee hyvin ilmi Tijuanan lentokentälle sijoittuvassa kohtauksessa. Rolfe on onnistunut pääsemään Peter Harrisin jäljille, ja he ovat yhdessä lähdössä matkaan, kun yhtäkkiä poliisi tulee väliin ja surmaa Harrisin. Meksikolainen poliisi pälyilee Rolfea epäilevän näköisenä ja astelee kohti... kunnes hän lopulta tarttuu Rolfen vierellä olevan puhelimen luuriin! Loppuratkaisu on yllätyksellinen, ja kaiken väkivallan jälkeen kuolevan Forsterin antama siunaus Rolfelle on vaikuttava. Viimeiset kuvat jäävät lakonisiksi ja kiiltokuvamaisiksi, mutta ehkä ne eivät ole ohjaajalle olleet niin kiinnostavia kuin ne jännitteet, joita elokuva on käsitellyt. Kun Neljän naamion salaisuus sai ensi-iltansa Suomessa vuonna 1955, Ilta-Sanomien Juha Nevalainen kirjoitti ytimekkäästi: ”Elokuvan idea ’täydellisestä rikoksesta’ on sinänsä ovelasti keksitty. Muutamat karmivat gangsterityypit kuuluvat tietenkin asiaan, yhtä hyvin kuin loppupusu, jota ilman elokuva olisi paljon parempi.”