Viimeinen sopimus (Sista kontraktet, 1998)

Kuvittelin, että olen jo nähnyt kaikki Olof Palmen murhaan liittyvät ruotsalaiset elokuvat ja tv-sarjat, mutta Kjell Sundvallin ohjaama Viimeinen sopimus (Sista kontraktet, 1998) onkin jäänyt katsomatta. Vuosien mittaan on tullut nähtyä Leif G. W. Perssonin romaaneihin perustuvia fiktioita ja viimeksi Charlotte Brändströmin ja Simon Kajserin ohjaama minisarja Epätodennäköinen murhaaja (Den osannolika mördaren, 2011), jossa Robert Gustafsson teki loistavan roolityön Stig Engströminä. Elokuvantekijät ovat pöyhineet Palmen tapausta eri näkökulmista, ja vuonna 1998 valmistunut Viimeinen sopimus tarttui salaliittoteorioihin, vaikkakin tavalla, joka jättää monta kysymysmerkkiä. Kun Viimeinen sopimus valmistui, Palmen murhan tutkimukset olivat vielä aktiivisessa vaiheessa, vaikka tapahtumasta olikin kulunut 12 vuotta. Elokuva perustui edellisenä vuonna ilmestyneeseen, salaperäiseen romaaniin, jonka kirjoittaja John W. Grow oli pseudonyymi, eikä kirjoittajan tai kirjoittajien identiteettiä ole vieläkään käsittääkseni selvinnyt.

Viimeinen sopimus nostaa päähenkilöksi kuvitteellisen poliisin Roger Nymanin (Mikael Persbrandt), joka seuraa Ruotsiin rantautuvaa eteläafrikkalaista palkkamurhaajaa (Michael Kitchen) ja ymmärtää vähitellen, että nimenomaan Palme on vaarassa. Tarina vihjailee eri salaliittoteorioiden mahdollisuudella ja kuvaa ryhmittymiä, joita Palmen yhteiskunnallinen kritiikki ärsytti. Nyman jää lopulta yksin, mikä viittaa siihen, että viranomaiset eivät syystä tai toisesta halua häntä auttaa. Trillerin jännitettä nakertaa se tosiasia, että katsoja tietää Nymanin epäonnistuvan, eikä hän ponnisteluistaan huolimatta pysty auttamaan. Kaikki johtaa väistämättömään tragediaan. Katsoessa jäin miettimään, mitä monet Palmen murhaan liittyvät tarinat palvelevat. Ehkä ne olivat yleisölle tärkeitä ratkaisuja tai tulkintaehdotuksia tilanteessa, jossa poliisin toimet etenivät tuskastuttavan hitaasti.