Hud – Lännen kapinallinen (Hud, 1963)

Martin Rittin Hud – Lännen kapinallinen (Hud, 1963) oli yleisö- ja arvostelumenestys. Oscar-kisassa elokuva oli ehdolla seitsemässä ja voitti kolmessa kategoriassa. Ensi-iltansa Hud sai Venetsian elokuvajuhlilla. Teos perustui Larry McMurtryn romaaniin Horseman, Pass By (1961), joka kertoi teksasilaisen karjatilan elämästä nuoren Lonnie Bannonin kertomana. Romaani sijoittui vuoteen 1954. Sodan jälkeen öljybisnes oli keskeinen tulonlähde, ja tähän myös tarina viittaa. McMurtryn romaani ja Rittin elokuva kuvaavat väistyvää elämänmuotoa. Käsikirjoittajat Irving Ravetch ja Harriet Frank Jr. muovasivat tarinaa siten, että epämiellyttävä, itsekäs sivuhenkilö Hud nostettiin keskiöön. Rooli tehtiin mittatilaustyönä Paul Newmanille, joka on tässä kaikkea muuta kuin sympaattinen päähenkilö.

Toisin kuin romaanissa, elokuvalla ei ole kertojaa. Katsoja kuitenkin samastuu nuoreen Lonnie Bannoniin (Brandon de Wilde), joka elokuvan alussa saapuu hiljaiseen teksasilaiseen kaupunkiin. Vasta myöhemmin paljastuu, että kyse on aamuvarhaisesta. Lonnie on tullut etsimään Hudia (Paul Newman), joka on ollut yötä poissa kotoa, omilla teillään. Aloitusjakso on ylipäätään loistava, ja James Wong Howen mustavalkokuvaus hivelee silmää. Myös Elmer Bernsteinin musiikki alkutekstien aikana jää mieleen. 

Kun tarina varsinaisesti alkaa, katsoja tutustuu Hudin isään Homer Bannoniin (Melvyn Douglas) ja talon kodinhoitajaan Almaan (Patricia Neal). Molemmat näyttelijät saivat Oscarin suorituksistaan. Homer on periaatteen mies, kun taas Hud on, kuten isä toteaa, ”unprincipled man”. Hud on antisankari, joka ei elokuvan aikana muutu. Tässä on varmasti myös käsikirjoittajien ja ohjaajan pessimistisen tulkinnan lähtökohta. Hud vihjaa jossakin kohtaa siihen, miten öljy voisi olla uusi elinkeino, mutta tähän Homer ei suostu. Hud edustaa orastavaa kapitalismia, mikä elokuvassa näyttäytyy periaatteettomuutena, arvomaailman kriisinä. Hudin ja Homerin välille ei synny sovintoa. Homer kuolee, Alma ja Lonnie lähtevät, ja Hud jää yksin elämään uutta arvaamatonta tulevaisuutta. Homerin kohtaloksi koituu suu- ja sorkkatauti, minkä vuoksi karja on lopetettava. En muista yhtäkkiä elokuvaa, jossa olisi tällainen eläimien massateurastus. Se jättää hyytävän tunnelman vielä lopputekstien jälkeenkin. Erinomainen elokuva – vaikkei millään tavalla miellyttävä!