Jättiläisten taistelu (Ilja Muromets, 1956)

Olen jo pitkään suunnitellut Alexander Ptushkon spektaakkelin Ilja Muromets (1956) katsomista, ja vihdoinkin siihen löytyi sopiva hetki. Tarina on ollut monien kirjojen, elokuvien ja musiikkiteosten lähtökohta. Hienompia on ehdottomasti Reinhold Glièren loistava kolmas sinfonia, jota olisi hyvin voinut käyttää myös elokuvamusiikkina. Ptushkon eepoksen sävelsi kuitenkin Igor Morozov, joka toteutti kolme vuotta myöhemmin musiikin myös Ptushkon Sampo-elokuvaan. Suomessa Ilja Muromets nähtiin nimellä Jättiläisten taistelu vuonna 1958, ja se sai myös uusintaensi-illan vuonna 1972. Televisiossa teosta ei käsittääkseni ole nähty. Suomalainen nimi on sikäli perusteltu, että jättiläisiä nähdään jo elokuvan alkumetreillä, kun vanha Svjatogor iskee miekkansa maahan ja muuttuu kallioksi. Pyhiinvaeltajat saavat viestin viedäkseen, sillä kerran tulisi sankari, joka ottaisi miekan haltuunsa.

Itse tarina sijoittuu keskiajan Venäjälle, niin Volgan rannoille kuin Kiovaankin. Ilja Murometsin tarina viittaa muromalaisiin, jotka asuivat Oka-joen varrella Keski-Venäjällä ja jotka todennäköisesti puhuivat suomalais-ugrilaista kieltä. Tässä tarinassa Ilja Mutometsistä tulee Kiovan Venäjän puolustaja Aasiasta tunkeutuvia, pakanallisiksi mainittuja taistelijoita vastaan. Elokuvan alussa Ilja on voimaton, lapsesta asti liikuntakykynsä menettänyt ja joutuu seuraamaan sivusta, kun oman kylän tyttäriä siepataan. Ennen pitkää Ilja saa pyhiinvaeltajilta ihmerohtoa ja saa liikuntakykynsä. Tuota pikaa väkevä Ilja lähtee puolustamaan Kiovaa.

Ptushko hyödyntää elokuvassaan sekä huikeita maisemia että maalattuja taustakulisseja, jotka sulautuvat lavasteisiin. Huikea on kohtaus, joka kuvaa Iljan tulevan puolison Vassilisan symbioosia luonnon kanssa. Osa eläimistä on mekaanisia, osa oikeita. Taistelukohtaukset ovat todella suurellisia ja tuovat mieleen Peter Jacksonin Tarun massiiviset joukot. Ptushkon tulkinnassa joukkoja ei kuitenkaan ole luotu tietokoneella... Elokuva huipentuu kolmipäiseen lohikäärmeeseen, josta Ilja tekee selvää jälkeä. Loppu on patrioottinen, mutta jäin miettimään erityisesti uskonnollisuuden merkitystä. Elokuva on tehty vuoden 1956 Neuvostoliitossa, mutta se tuntuu korostavan isänmaallisuuden ja uskonnon liittoa, jota itäinen invaasio on uhannut.