Turandot

Giacomo Puccinin viimeisesta oopperasta Turandot on tuore Lorenzo Fioronin ohjaus Kööpenhaminassa. Turandot on vaikea teos monessakin mielessä: se on laulajille haasteellinen, dramaattisesti hankala ja kaiken lisäksi Puccini kuoli ennen kuin hän ehti saada teostaan valmiiksi. Usein Turandot esitetään versiona, johon Franco Alfano kirjoitti päätöksen, mutta teoksesta on muitakin tulkintoja. Fioronin ratkaisu on ollut lopettaa teos juuri siihen kohtaan, jossa säveltäjä menehtyi, samaan tapaan kuin tehtiin kantaesityksessä Milanossa vuonna 1926. Osallistuin esitykseen 8. maaliskuuta 2019, jolloin kapellimestarina piti alun perin olla Eva Ollikainen (tai näin ainakin ymmäsin), mutta lopulta musiikkia johti Alexander Vedernikov. Turandotina esiintyi Ann Petersen, prinssi Kalafina Sung Kyu Park ja Liùna Sine Bundgaard.

Kööpenhaminan Turandotin alku oli vaikuttava. Ennen kuin säveltäkään kuului, nähtiin prologi, jossa pieni tyttö keinuu synkässä, manga-vaikutteisessa ympäristössä, salama välähtää ja ukkosen jyry täyttää talon. Myöhemmin ilmenee, että tyttö on Turdandotin, ja ehkä myös Liùn, alter ego, naisena olemisen kolmas ilmentymä, sillä koko tarinan voi tulkina kuvauksena naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tapahtumat sijoittuvat fantasian maailmaan, mutta siellä täällä vilahtelee historiallisia viitteitä. Alkuperäinen ooppera tapahtuu Kiinassa, ja samaan aikaan kun oopperassa tervehditään keisaria, näyttämöllä nähdään punalippujen liehuvan. Prinssi Kalaf ei ole tarinan sankari, päin vastoin hän hamuaa Turandotia vain turhamaisuudesta, ja kun Kalaf onnistuu ratkaisemaan kolme arvoitusta, Turandot on muserrettu. Kalaf tyrkyttää vähän väliä morsiuspukua rakastetulleen, ja samaan aikaan kuoro on puettu morsiamiksi ja sulhasiksi. Tässä tulkinnassa virkamiehet Ping, Pang ja Pong ovat pellejä, ja heidät on puettu konkreettisesti klovneiksi. Fioroni hyödyntää tulkinnassaan oopperan keskeneräisyyttä. Kööpenhaminan Turandot ei pääty lemmenduettoon vaan Liùn kuolemaan, joka ei ole vain itsemurha vaan lopulta teloitus. Tämän jälkeen lavalla on vain tyhjyyttä, ja myös Turandot päättää päivänsä oman käden kautta. Hurja tulkinta, mutta erittäin looginen, sillä mitä muuta libretto käsittelee kuin väkivaltaa. Musiikillisesti ilta oli loistava: mieleen jäi Sine Bundgaardin traaginen Liù, Sung Kyu Parkin vakuuttava Nessun dorma ja iskevä kuoro, joka oli toiminnan keskiössä alusta lähtien.