Kultaisen kondorin aarre (1953)

Kultaisen kondorin aarre (Treasure of the Golden Condor, 1953) lukeutuu niihin harvalukuisiin elokuviin, joissa pengotaan mayakulttuurin perintöä. Aivan Indiana Jonesin lähtökohdaksi Delmer Davesin ohjaamasta seikkailusta ei ole, mutta tuttuja elementtejä elokuvassa on paljon. Teos perustuu Edison Marshallin romaaniin Benjamin Blake (1941), jonka John Cromwell oli tuoreeltaan ohjannut seikkailuksi Pako etelämeren saarelle (Son of Fury, 1942). Daves teki tarinasta oman käsikirjoituksensa ja siirsi tapahtumat Ranskaan ja Guatemalaan. Alkuperäisessä tarinassa kehyskertomus tapahtuu Britanniassa ja eksoottinen ekskursio Polynesiassa.

Davesin tulkinta on seikkailullinen viittaus Ranskan suurta vallankumousta edeltäneeseen aikaan, joka ilmenee perhepiirin konfliktina. Jean-Paul (Corel Wilde) on St. Malon markiisin avioton poika, ja aatelisen tittelin on perinyt ilkeä setä (George Macready). Jean-Paul joutuu orjan asemaan isänsä talossa, mutta karkaa skottilaisen merikarhun MacDougalin (Finlay Currie) kanssa etsimään mayaintiaanien aarretta. Elokuvan lopussa Jean-Paul palaa Ranskaan hankkimaan arvonimensä takaisin, mutta luopuu siitä lopulta palatakseen uuteen maailmaan. Elokuvan alkua pitää koossa George Macreadyn loistava roolisuoritus.

Kultaisen kondorin aarre ei ole kuolematon seikkailuelokuva, mutta muutaman kiinnostavan näkökohdan se tuo esiin. Daves on ilmiselvästi yhdstänyt kertomukseensa Alexander Dumas'n Monte Criston kreivin aineksia, ja viittaus St. Maloon tuo mieleen Chateaubriandin kuvauksen vallankumoukseen johtaneista tekijöistä. Kultaisen kondorin aarre viittaakin tulossa olevaan käänteeseen muutamin pateettisin sanakääntein ihmisen vapaudesta, joita ei voi ikuisuuksiin polkea. Kiinnostavaksi Kultaisen kondorin aarteen tekee myös se, että sitä kuvattiin Guatelemalassa, aidoilla paikoilla. Pariisi sen sijaan toteutettiin Hollywoodin lavasteissa. Myöhemmin Daves käsitteli lännenelokuvissaan usein rasismia. Tässä elokuvassa huomio kiinnittyy myönteiseen kuvaan alkuperäisistä amerikkalaisista. Intiaanien yhteisö näyttää lopulta idylliltä, jonne Jean-Paulin on hyvä palata. Eurooppa voi jäädä omien juonitteluidensa pauloihin.