11. heinäkuuta 2014

Jonas Kaufmann Turun musiikkijuhlilla



Saksalainen tenori Jonas Kaufmann esiintyi ensi kerran Suomessa 11. heinäkuuta 2014 Turun musiikkijuhlien varaslähtökonsertissa. Edellisenä päivänä 45 vuotta täyttänyt laulaja on maailman kysytyimpiä oopperalaulajia, jonka repertuaari sisältää niin italialaisia, ranskalaisia kuin saksalaisiakin teoksia. Ohjelmisto oli star vehichle siinä mielessä, että Kaufmann saattoi osoittaa suvereenin monipuolisuutensa. Ennen taukoa kuultiin Verdiä, Puccinia, Giordanoa ja Leoncavalloa ja – koska konsertti alkoi jo muistuttaa urheilusuoritusta – erätauon jälkeen Bizet'tä, Massenet'ta ja Wagneria. Ohjelmiston kirjoa monipuolistivat vielä ylimääräisenä kuullut operetti-ikivihreät, Richard Tauberin ”Du bist die Welt für mich” operetista Der singende Traum ja Franz Lehárin ”Dein ist mein ganzes Herz” operetista Hymyn maa.

Kun alun perin näin ohjelmiston, ajattelin, että siinä on vähän liiaksikin tuttua kuultavaa. Mutta tunnustan olleeni väärässä. Kokonaisuudessa osat puolsivat paikkaansa, ja on oikeastaan hämmästyttävää, miten pienten palasten kautta oopperoiden tunnemaailma rakentui esiin. Minuun vetosi erityisesti Don Alvaron aaria Verdin Kohtalon voimasta ja Giordanon loistava ”Un di all'azzuro spazio” oopperasta Andrea Chénier. ”Un di all'azzuro spazio” on aivan oopperan alusta, ja siinä runoilija Chénier kuvaa Ranskan suuren vallankumouksen alla yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Katkeruuden jälkeen fraasi ”ecco la bellezza della vita” on kuin raikas tuulahdus. Illan ehdoton huippu oli Lohengrinin ”In fernem Land”, sillä Kaufmann on armoitettu Wagner-tulkitsija. Tätä olisi kuunnellut pidempäänkin!

Kokonaisuutena konsertin ohjelmisto kuvasti sitä, mitä Kaufmannilla on parhaillaan menossa. Vuoden 2015 keväällä hän laulaa Lontoossa Andrea Chénier'n ja Münchenissä Don Alvaron. Työn alla on myös Manon Lescaut'n Des Grieux. Jos ymmärsin oikein, Turun konsertissa kuultiin Kaufmannin ensiesitys Massenet'n El Cidin aariasta ”O souverain o juge”. Se oli myös illan kohokohtia.


Ei kommentteja: