20. tammikuuta 2012

Professori Hannibal (1956)

Zoltán Fábrin elokuvaa Pieni karuselli (Körhinta, 1955) pidetään usein käänteenä toisen maailmansodan jälkeisessä unkarilaisessa elokuvassa: maalaiskylään sijoittuva Romeo ja Julia -tarina oli myös kansainvälinen menestys. Fábrin seuraava elokuva oli koomisia ja traagisia elementtejä yhdistävä Hannibál tanár úr (1956), jonka voisi suomentaa Professori Hannibal. Elokuva sijoittuu sosialismia edeltävään aikaan, vuoden 1931 Budapestiin: Hollywoodin tähdet Ramon Novarro ja Rudolph Valentino ovat suosittuja, mutta niin ovat myös italialaiset fasistitkin. Päähenkilö on nukkavieru latinanopettaja Béla Nyúl (Ernö Szabó), kolmilapsisen perheen isä, joka on koominen mutta kaikin puolin hyväntahtoinen niin työssään kuin kodissaankin. Opettamisen rinnalla hän haluaisi olla tutkija ja on kirjoittanutkin laajan artikkelin Hannibalista. Sattumalta Nyúl saa palstatilaa koulun lehdestä, ja hienossa unijaksossa opettaja kohtaa itsensä Hannibalin. Yhtäkkiä kaikki kääntyy kuitenkin päälaelleen, kun Nyúlin näkemykset Karthagossa ammoin tapahtuneesta ”vallankumouksesta” ja myös Hannibaliin kohdistuva ihannointi tulkitaan nykypäivän Italian fasisteja loukkaavaksi. 1930-luvun Unkarista rakentuu totalitaristinen ja rasistinen kuva, jossa Nyúlin historiallista tulkintaa aletaan pitää ”semiittisenä” ja jopa neuvostomyönteisenä. Nyúl yrittää saada apua vallan huipulle kivunneelta koulutoveriltaan Muraylta (Zoltán Greguss), ja samalla hän näkee, millaista elämää suihkuseurapiirit viettävät. Nyúl harhailee pitkin Budapestiä ja törmää myös sokeutuneisiin veteraaneihin, jotka kaikki ovat ensimmäisen maailmansodan unohdettuja sankareita. Loppukohtaus sijoittuu amfiteatteriin, jonne unkarilaiset fasistit ovat kokoontuneet. Professori Hannibal joutuu nöyryytetyksi, kieltämään ajatuksensa, mutta silti hän menettää henkensä.

Lopputulos on tyly mutta vaikuttava. Estetiikka tuo paikoin mieleen Vittorio de Sican elokuvan Umberto D. - elämän vanki (Umberto D., 1952), mutta toisaalta elokuvassa on myös hyvin tyyliteltyjä jaksoja. Tarkka, kontrastoiva leikkaus esimerkiksi ravintolajaksossa tuo mieleen neuvostomontaasin.

Professori Hannibal valmistui vain muutamaa päivää ennen Unkarin kansannousua. Epäilemättä sen fasismikritiikki on ollut sovelias aihe 50-luvun Unkarissa, mutta samalla tulkinnan, erityisesti ideologisen kontrollin kuvauksen, voi laajentaa myös aikalaisyhteiskunnan kommentaariksi.

Ei kommentteja: