20. tammikuuta 2011

Viimeisen Abenserragin vaiheet, osa 3

Jatkuu...

Granadan valloituksesta oli kulunut 24 vuotta. Tuon ajan kuluessa oli neljätoista Abenserragia menehtynyt uuteen ilmanalaan, kiertelevän elämän vaaroihin ja ennen kaikkea suruun, joka vähitellen ehdyttää elinvoiman. Tunnetun suvun ainoa toivo oli sen viimeinen perillinen. Tämän Abenserragin nimi oli Aben-Hamet, jota Zegrit syyttivät sulttaanitar Alfaiman viettelijäksi. Esi-isien kauneus, urheus, kohteliaisuus ja anteliaisuus yhdistyivät hänessä suloiseen ylpeyteen ja hienoiseen surumielisyyteen, jonka uljaasti kestetty epäonni oli aiheuttanut. Hän oli menettänyt isänsä vain 22-vuotiaana. Tyydyttääkseen sydämensä kaipauksen hän oli päättänyt tehdä pyhiinvaellusmatkan esi-isiensä maahan, mutta tämän suunnitelman hän varjeli tarkoin äidiltään.

Hän nousi laivaan Tunisin satamassa, ja suotuisa tuuli johdatti hänet Kartagenaan. Hän astui aluksesta ja suuntasi heti kohti Granadaa. Hän kertoi olevansa arabialainen lääkäri, joka oli tullut poimimaan kasveja Sierra Nevadan vuorilta. Rauhallinen muuli kuljetti häntä verkkaisesti maassa, jossa Abenserragit muinoin olivat kiitäneet sotaisilla ratsuillaan. Opas kulki hänen edellään ja ohjasti kahta tiu'uin ja erivärisin villatupsuin koristeltua muulia. Aben-Hamet taivalsi Murcian kuningaskunnan laajojen kanervikkojen ja palmumetsien halki. Palmupuut olivat jo vanhoja; hän arveli niitä esi-isiensä istuttamiksi ja kaiho tunkeutui hänen sydämeensä. Tuolla kohosi torni, jossa vartiosotilas oli valvonut maurien ja kristittyjen sodan aikana. Tuolla taas näkyivät rauniot, joiden arkkitehtuuri viittasi maurilaiseen alkuperään. Tämä kaikki vain lisäsi Abenserragin tuskaa! Hän laskeutui muulinsa selästä, sanoi menevänsä keräämään kasveja, kätkeytyi hetkeksi raunioiden katveeseen ja antoi kyyneleidensä valua vuolaina. Sitten hän jatkoi unelmoiden matkaansa tiukujen helistessä ja oppaan laulaessa yksitoikkoisesti. Opas keskeytti pitkät romanssinsa vain kannustaakseen muulejaan kutsumalla niitä kauniiksi ja uljaiksi tai haukkuakseen niitä laiskoiksi ja itsepäisiksi.

Lammaslaumat, joita paimen johti kuin armeijaa keltaisilla ja viljelemättömillä tasangoilla, ja yksinäiset matkailijat eivät juurikaan antaneet matkareitille eloa; ne päinvastoin tekivät sen surullisemmaksi ja autiommaksi. Matkailijat kantoivat miekkaa vyöllään, he olivat kietoutuneet viittaansa, ja leveälierinen, alaspäin taivutettu hattu varjosti heidän kasvojaan. He tervehtivät ohi kulkiessaan, mutta Aben-Hamet erotti näistä jaloista tervehdyksistä vain sanat ”Jumala”, ”herra” ja ”ritari”. Iltaisin majatalossa Abenserragi istuutui muukalaisten keskelle, eivätkä nämä koskaan ahdistelleet häntä uteliaisuudellaan. Kukaan ei puhunut hänelle sanaakaan, eikä kukaan kysynyt mitään. Hänen turbaaninsa, kaapunsa tai aseensä eivät herättäneet hämmästystä. Vaikka Allahin tahdosta Espanjan maurit menettävät kauniin kotimaansa, Aben-Hamet ei voinut olla kunnioittamatta sen totisia valloittajia.

Vielä voimakkaammat tunteet valtasivat Abenserragin, kun hän oli saapunut matkansa päähän. Granada on rakennettu Sierra Nevadan juurelle, kahdelle korkealle kukkulalle, joita erottaa syvä laakso. Talot, jotka on rakennettu kalteville rinteille laakson notkelmaan, antoivat kaupungille halkaistun granaattiomenan muodon ja vaikutelman.

Jatkuu...

Ei kommentteja: