Jatkuu...
Blanca huomasi pian ajautuneensa syviin tunteisiin, ja hän ajatteli, ettei kukaan ihminen ole koskaan kokenut tällaista intohimoa. Vääräuskoisen, maurin ja muukalaisen rakastaminen tuntui hänestä niin oudolta, ettei hän osannut lainkaan varautua siihen sairauteen, joka alkoi tunkeutua hänen suoniinsa. Mutta kohta, kun hän tunnisti sen vaikutukset, hän hyväksyi tämän taudin niin kuin todellinen espanjalainen nainen. Ne vaarat ja surut, joita hän jo ennakoi, eivät saaneet häntä peräytymään kuilun partaalta hetkeksikään, eivätkä ne liioin vapauttaneet hänen sydäntään. Hän sanoi: ”Tulkoon Aben-Hametista kristitty, rakastakoon hän minua, ja minä seuraan häntä maailman ääriin asti.”
Abenserragi tunsi puolestaan intohimon vastustamattoman voiman: hän eli vain Blancalle. Hän ei enää pohtinut niitä syitä, jotka olivat tuoneet hänet Granadaan: hänen olisi ollut helppoa hankkia kaikki se tieto, jota hän oli tullut etsimään, mutta hän oli menettänyt kiinnostuksensa muuhun kuin rakastettuunsa. Hän pyrki jopa välttämään sellaisia ajatuksia, jotka olisivat pakottaneet hänen elämänsä muuttumaan. Hän ei pyytänyt mitään, hän ei halunnut tietää mitään, hän sanoi itselleen: ”Tulkoon Blancasta muslimi, rakastakoon hän minua, ja minä palvelen häntä kuolemaani saakka.”
Aben-Hamet ja Blanca, jotka olivat järkähtämättömiä päätöksessään, odottivat vain hetkeä, jolloin voisivat paljastaa toisilleen tunteensa. Oli vuoden kauneimpia päiviä, kun Santa Fén herttuan tytär sanoi Abenserragille: ”Et ole vielä nähnyt Alhambraa. Et ole ehkä vielä kuullut tätä, mutta sukusi on alun perin Granadasta. Haluaisitko vierailla entisten kuninkaittesi palatsissa? Olen itse oppaanasi tänä iltana.”
Aben-Hamet vannoi profeetan kautta, ettei mikään vierailu olisi mieluisampaa.
Kun hetki yhteiselle pyhiinvaellukselle Alhambraan oli koittanut, Don Rodrigon tytär otti valkoisen muulin, joka oli tottunut kiipeämään kallioita kuin kauris. Aben-Hamet seurasi säteilevää espanjatarta andalusialaisella hevosella, joka oli varustettu turkkilaisittain. Nuori mauri kiisi eteenpäin, hänen purppurainen kaapunsa liehui takana, hänen kaareva miekkansa helisi korkeaa satulaa vasten ja tuuli heilutti hänen turbaaniinsa kiinnitettyä töyhtöä. Ihmiset, joita tämä viehättävä näky ihastutti, sanoivat katsoessaan heidän kiitävän ohi: ”Hän on se vääräuskoinen ruhtinas, jota Doña Blanca yrittää käännyttää.”
He seurasivat aluksi pitkää tietä, joka kantoi vielä mahtavan maurilaissuvun nimeä. Tämä tie johti Alhambran ulkomuurille. Sitten he kulkivat jalavametsän halki, saapuivat lähteelle ja huomasivat pian olevansa Boabdilin palatsin sisämuurin edessä. Muuria reunustivat tornit, sen keskellä kohosivat varustukset ja sen puhkaisi portti, jota kutsutaan Oikeuden portiksi. He ohittivat ensimmäisen portin ja jatkoivat kapeaa polkua, joka kiemurteli korkeiden vallien ja puoliksi raunioituneiden rakennusten keskellä. Tämä polku johti Vesialtaiden aukiolle, jonka reunalle Kaarle V oli parhaillaan pystyttämässä palatsiaan. Sieltä he kääntyivät pohjoiseen vain pysähtyäkseen autiolle sisäpihalle, koruttoman, ajan rappeuttaman muurin juurelle. Hypättyään kevyesti maahan Aben-Hamet tarjosi kätentä Blancalle, jotta tämä voisi astua muulin selästä. Palvelijat koputtivat hylätyn näköiselle ovelle, jonka edusta oli nurmettunut. Ovi raottui, ja Alhambran salaiset sopukat ilmestyivät yhtäkkiä näkyviin.
Kaikki isänmaan ihanuudet, kotimaan kaipaus ja rakkauden vastustamaton voima valtasivat viimeisen Abenserragin sydämen. Liikkumatta ja hiljaa hän katseli hämmentynein silmin tätä henkien asuinsijaa; hän kuvitteli siirtyneensä niiden palatsien sisäänkäynnin äärelle, joista hän oli lukenut arabialaisissa saduissa. Kevyet parvekkeet, kukkivien sitruuna- ja appelsiinipuiden kehystämät, valkoisesta marmorista rakennetut kanavat, suihkulähteet ja hiljaiset sisäpihat paljastuivat joka suunnalta Aben-Hametin katseelle, ja pylväskäytävien pitkien holvikaarien alta hän näki lisää labyrintteja ja uusia ihmeitä. Kirkas taivaansini pilkisti goottilaisia holveja kannattelevan pylväsrivin lomasta. Arabeskein koristellut seinät muistuttivat itämaista kangasta, jota haaveksiva orjatar kutoo haaremin yksinäisyydessä. Tästä taianomaisesta rakennuksesta tuntui huokuvan jotakin aistillista, uskonnollista ja sotaisaakin; tämä oli aivan kuin rakkauden piilopaikka, salaperäinen tyyssija, jossa maurikuninkaat olivat maistaneet kaikkia elämän iloja ja unohtaneet kaikki sen velvollisuudet.
Muutaman hämmentyneen hiljaisen hetken jälkeen rakastavaiset astuivat tähän kadonneen mahdin ja menneen onnellisuuden maailmaan. He kiersivät ensin Mexuarin palatsissa, jossa kukat tuoksuivat ja raikas vesi virtasi. Sitten he astuivat Leijonapihaan. Aben-Hametin tunteet kiihtyivät askel askeleelta. ”Jos et täyttäisi sieluani ilolla”, hän sanoi Blancalle, ”miten tuskallista olisikaan kysyä sinulta, espanjalaiselta, näiden huoneiden historiasta. Voi, tämä paikka on luotu onnen pyhäköksi, ja minä…!”
Aben-Hamet tunnisti Boabdilin nimen mosaiikkien kaiverruksista. ”Oi kuninkaani”, hän huudahti, ”minne oletkaan joutunut? Miten löytäisin sinut autiosta Alhambrasta?” Ja uskollisuuden, vilpittömyyden ja kunnian kyyneleet täyttivät nuoren maurin silmät. ”Teidän entiset hallitsijanne”, vastasi Blanca, ”tai pikemminkin isinne kuninkaat, olivat kiittämättömiä.” – ”Entä sitten”, korjasi Abenserragi, ”he olivat onnettomia!”
Aben-Hametin lausuessa näitä sanoja Blanca johti hänet huoneeseen, joka näytti olleen tämän rakkauden temppelin kaikkein pyhin. Mikään ei ollut tämän paikan veroinen: sinisellä ja kullalla maalatun pyöröholvin arabeskit oli kaiverrettu kukkamaiseksi kudelmaksi, jonka läpi auringonsäteet siivilöityivät. Keskellä huonetta säkenöi suihkulähde, jonka pisarat laskeutuivat alabasteriseen simpukankuoreen kuin kaste. ”Aben-Hamet”, sanoi silloin Santa Fén herttuan tytär, ”katsokaa tarkasti suihkulähdettä: siihen heitettiin Abenserragien katkaisut päät. Marmorilla voi vieläkin nähdä niiden onnettomien veritahroja, jotka joutuivat Boabdilin epäluulojen uhriksi. Näin teidän maassanne kohdellaan miehiä, jotka viettelevät vääräuskoisten naisia.”
Aben-Hamet ei enää kuunnellut Blancaa. Hän heittäytyi maahan ja suuteli kunnioittaen esi-isiensä verijälkiä. Hän nousi ja huudahti: ”Oi, Blanca, vannon näiden ritarien veren kautta rakastavani sinua Abenserragin järkähtämättömyydellä, uskollisuudella ja intohimolla!”
”Te siis rakastatte minua?” kysyi Blanca liittäen kätensä yhteen ja kohottaen katseensa kohti taivasta. ”Mutta oletteko unohtanut, että olette vääräuskoinen, mauri ja vihollinen, minä taas kristitty ja espanjalainen?”
”Oi, pyhä Profeetta”, vastasi Aben-Hamet, ”ole valani todistaja…!” Silloin Blanca keskeytti hänet: ”Kuinka ajattelette minun voivan uskoa sellaisen valaa, joka vainoaa Jumalaani? Mistä tiedätte, että rakastan teitä? Millä varmuudella puhutte minulle tuollaisia sanoja?”
Aben-Hamet vastasi tyrmistyneenä: ”On totta, että olen vain palvelijasi; et ole valinnut minua ritariksesi.”
”Mauri”, lausui Blanca, ”jättäkää tuollaiset juonet; te olette nähnyt silmistäni, että rakastan teitä. Hulluuteni teitä kohtaan ylittää kaikki rajat; tulkaa kristityksi, ja mikään ei estä minua tulemasta omaksenne. Mutta jos Santa Fén herttuan tytär rohkenee puhua teille näin suoraan, voitte päätellä hänen lausunnostaan, että hän hallitsee itsensä eikä kristittyjen vihollisella voi olla mitään oikeutta häneen.”
Aben-Hamet tarttui intohimon kiihdyttämänä Blancan käsiin ja asetti ne ensin turbaanilleen, sitten sydämelleen. ”Allah on voimakas”, hän huudahti, ”ja Aben-Hamet on onnellinen! Oi, Muhammad! Anna tämän kristityn ymmärtää lakisi, eikä mikään voi…” – ”Sinä pilkkaat Jumalaa”, keskeytti Blanca: ”Lähtekäämme täältä.”
Hän nojautui maurin käsivarteen ja lähestyi Kahdentoista leijonan suihkulähdettä, joka on antanut nimensä yhdelle Alhambran sisäpihoista. ”Muukalainen”, sanoi viaton espanjatar, ”kun katson kaapuasi, turbaaniasi ja varusteitasi ja kun ajattelen rakkauttamme, tuntuu kuin näkisin sen komean Abenserragin haamun, joka tämän tyyssijan yksinäisyydessä käveli onnettoman Alfaiman rinnalla. Käännä minulle tuo suihkulähteen marmoriin kaiverretty arabiankielinen piirtokirjoitus.”
Jatkuu...
Aikaisemmat osat:
