Ennio (2021)

Giuseppe Tornatoren dokumentti Ennio Morriconesta valmistui keväällä 2021. Katsoessani elokuvaa mieleeni nousivat Jean-Paul Belmondon hautajaiset saman vuoden syksyltä. Belmondon saattomusiikiksi oli valittu Morriconen ”Chi mai”, jota säveltäjä käytti ensimmäisen kerran Jerzy Kawalerowiczin elokuvassa Maddalena (1971). Uudelleen Morricone hyödynsi sävellystään Georges Lautnerin ohjauksessa Le Professionnel (1981), jota Belmondo tähditti. ”Chi mai” tuli tunnetuksi myös Carlo Nistrin sanoittamana ja Milvan tulkitsemana lauluna vuonna 1972. Jos oikein muistan, Tornatoren dokumentissa ”Chi mai” jää mainitsematta. Ehkäpä tilanne olisi toinen, jos Tornatoren elokuva olisi valmistunut vuotta myöhemmin, sillä niin vaikuttava kappale oli Belmondon viimeisellä matkalla.

Erittäin kiinnostavaa katsottavaa Tornatoren dokumentti silti on. Alussa ja lopussa on hyödynnetty lyhyitä haastatteluinserttejä samaan tapaan kuin tv-tuotannoissa usein tehdään, ja ne olisi mielestäni hyvin voinut jättää pois. Sen sijaan dokumentti alkaa vaikuttavasti kuvaamalla Morriconea asunnossaan tai työhuoneessaan, kuntoilemassa ja istumassa pöytänsä ääressä. Alku tuo muutoinkin säveltäjän lähelle katsojaa, ja Morriconesta rakentuu herkkä kuva. Kiinnostava on koko opiskeluvuosia kuvaava jakso, jossa Morricone kertoo jännitteisestä suhteestaan opettajaansa Goffredo Petrassiin. Tornatore antaa sijaa myös Morriconen elokuvauran varjoon helposti unohtuvalle uralle italialaisten popkappaleiden sovittajana ja innovaattorina. Morricone kertoo muun muassa kappaleesta ”Se telefonando”, joka tuli tunnetuksi Minan esittämänä. Todella hienoa, että Tornatore ehti toteuttaa projektinsa ja antaa Morriconelle itselleen puheenvuoron. Jokaisessa repliikissä välittyy intohimo musiikkia kohtaan. Morricone menehtyi 6. heinäkuuta 2020, eikä hän varmaankaan ehtinyt nähdä lopullista elokuvaa.