Avaruusseikkailu 2010 (2010: The Year We Make Contact, 1984)

Arthur C. Clarke kirjoitti menestysromaanilleen 2001 – avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey, 1968) lopulta kolme jatko-osaa, joissa hän ulotti mustan monoliitin ja Tähtilapsen tarinan vuosiin 2010, 2062 ja 3001. Näistä vain yksi osa sai elokuvasovituksen, kun Peter Hyams käsikirjoitti ja ohjasi tieteisseikkailun Avaruusseikkailu 2010 (2010: The Year We Make Contact, 1984). On ilman muuta selvää, ettei Hyamsin ohjausta voi mitenkään edes verrata Stanley Kubrickin viisitoista vuotta aiempaan elokuvaan. Jo aloituskohtaus radioteleskooppien tuntumassa tuntuu keinotekoiselta, kun Heywood Floyd (Roy Scheider) ja neuvostoliittolainen Dmitri Moisevich (Dana Elcar) käyvät jotakuinkin keinotekoisen keskustelun. Tätä on edeltänyt tiivistelmä, jossa on kerrottu Kubrickin elokuvan juoni pähkinänkuoressa. Ehkä elokuvalle tekee enemmän oikeutta, jos elokuvan teemoja tarkastelee valmistumisajankohtaansa vasten pikemminkin kuin Kubrickin elokuvan jatkeena.

Kaksi näkökulmaa tulee elokuvaa katsoessa mieleen (tosin kirjoitin näistä blogiin jo vuonna 2009, kun edellisen kerran Hyamsin tulkinnan katsoin). Ensimmäinen liittyy Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suhteeseen. Clarken romaanissa, ja Hyamsin elokuvassa, kylmän sodan jännitteet ovat jatkuneet vuoteen 2010. Kun elokuvaa tehtiin vuonna 1984, ei joko osattu tai uskallettu nähdä itäblokin romahdusta vaan maailman kahtiajako jatkuisi pitkälle tulevaisuuteen. 2010 näyttää vastakkainasettelun siinä mielessä absurdina, että kun Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suhde eskaloituu Väli-Amerikan (kuvitteellisten) tapahtumien seurauksena, myös astronauttien ja kosmonauttien yhteistyö kaukana Jupiterin kiertoradalla halutaan lopettaa. Yhdysvallat määrää omat miehensä vetäytymään Discovery-alukselle ja jättämään neuvostoliittolaiset Leonov-alukselleen. Elokuva ottaa kuitenkin etäisyyttä valtiollisista määräyksistä, sillä astronautit ja kosmonautit päättävät jatkaa yhteistyötä, äärimmäisissä olosuhteissa. Koko elokuva päättyy lopulta rauhansanomaan, kun kosmisen käänteen edessä Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ymmärtävät vetäytyä aseellisesta konfliktista.

Toinen kiinnostava näkökulma on suhde teknologiaan. Jos Kubrickin elokuva oli kriittinen suhteessaan tekoälyyn ja tietokoneistumiseen, Hyamsin ohjauksessa asetelma muuttuu. Jo alusta lähtien 2010 näyttää tietokoneistumisen osana arkielämää, ja Floyd nähdään työskentelemässä rannalla kannettavan tietokonaan avulla. Tämä näky oli vuonna 1984 todella harvinaista, mutta elokuva uumoili sen muuttuvan arkipäiväksi vuoteen 2010 mennessä. Tietotekniikkasuhteen kannalta olennaista on HAL-tietokoneen uudelleen elvyttäminen. Elokuvan lopussa HAL joutuu jäämään Discoverylle ja tuhoutumaan, jotta yhdysvaltalaiset ja neuvostoliittolaiset avaruusmatkailijat pääsisivät turvallisesti kotiin. HAL ymmärtää tilanteen ja tekee palveluksen ihmiskunnalle.Vuoden 1984 tulkinnassa teknologia on tiukasti ihmisen kontrollissa.