Teos vailla tekijää (Werk ohne Autor, 2018)

Kölniläissyntyinen ohjaaja Florian Henckel von Donnersmarck on vanhaa sleesialaista aatelissukua ja koko nimeltään Florian Maria Georg Christian Graf Henckel von Donnersmarck. Hän aloitti uransa lyhytelokuvien ohjaajana 1990-luvulla ja pääsi toteuttamaan pitkän näytelmäelokuvan vasta uuden vuosituhannen puolella. Esikoispitkä Toisten elämä (Das Leben der Anderen, 2006) oli arvostelu- ja yleisömenestys. Toinen pitkä elokuva The Tourist oli eräänlainen sivuaskel, ranskalaisen trillerin uudelleenfilmatisointi. Sen sijaan kolmannessa ohjauksessaan Teos vailla tekijää (Werk ohne Autor, 2018) Henckel von Donnersmarck palasi Saksan 1900-luvun historian äärelle, erittäin onnistuneesti.

Teos vailla tekijää alkaa intensiivisesti Entartete Kunst -näyttelystä Dresdenissä vuonna 1937. Näyttelyn opas kuvaa monisanaisen pilkallisesti modernia taidetta, jota kansallissosialistisen Saksan johto piti rappiotaiteena. Taidehistoriallinen aikalaistulkinta tempaa katsojan affektiivisesti mukaan. Samalla kohtaus esittelee avainhenkilön, nuoren Kurtin, joka on paikalla tätinsä kanssa. Hänestä kasvaa taiteilija Kurt Barnert (Tom Schilling), jonka vaiheita elokuva seuraa. Kurt viettää lapsuutensa toisen maailmansodan varjossa ja joutuu todistamaan skitsofreniasta kärsivän tätinsä päätymistä kaasukammioon. Sodan jälkeen hän aikuistuu Itä-Saksassa ja saa koulutuksen sosialistisen realismin taituriksi. Juuri ennen Berliinin muurin rakentamista hän pakenee rakastettunsa Ellien (Paula Beer) kanssa Länsi-Saksaan. Kolmetuntinen elokuva on paikoitellen verkkainen, mutta juuri tämä hidas rytmi tuo tarinaan eeppistä latausta. 

Teos vailla tekijää herättää monenlaisia ajatuksia. Kurtin tarina on saanut innoitusta fotorealismin kehittäjiin kuuluneen Gerhard Richterin elämänvaiheista. Richter oli syntynyt Dresdenissä vuonna 1932, sai koulutuksensa Itä-Saksassa, pakeni länsipuolelle vuonna 1961 ja pääsi Joseph Beuysin johtaman Düsseldorfin taideakatemian oppilaaksi. Tähän tarinarunkoon elokuva on yhdistänyt saksalaiseen historiatraumaan liittyviä aiheita: Teos vailla tekijää tuo ideologiset käänteet pinnalle, varsinkin kun skitsofreenisen tädin sterilisoija Carl Seeband (Sebastian Koch) paljastuu myöhemmin Kurtin appiukoksi. Seebandin hahmossa yhdistyy arvostettu lastenlääkäri ja rotyhygieenikko, SS-mies ja Itä-Saksan palkitsema sosialismin esitaistelija. Tulkitsin elokuvaa siten, etteivät nämä asiayhteydet täysin valkene Kurtille, tai ainakaan hän ei tule tietoiseksi Seebandin roolin koko laajuudesta. Elokuvan nimi Werk ohne Autor voidaan varmaankin ymmärtää eri tavoin. Toisaalta se viittaa 1960-luvulla yleistyneeseen ajatukseen tekijän kuolemasta, ja lopun lehdistötilaisuudessa Kurt minimoi omaa rooliaan taiteilijana. Kuvat ovat vain kuvia, eikä niiden tekijällä ole merkitystä. Toisaalta nimen voi tulkita myös viittauksena siihen, että historia on samaan aikaan ihmisen tekemä ja paradoksaalisesti jotakin, johon ihminen ei voi vaikuttaa. Historia, tai pikemminkin ihminen, joka on historiallisten voimien puristuksessa, on ”teos vailla tekijää”. Tässä mielessä ei ole kyse vain Seebandista yksilönä vaan niistä voimista, joita hän edustaa: nämä voimat ovat muovanneet Kurtin ja monet muut aikalaiset sellaisiksi, miksi he ovat tulleet.

Teos vailla tekijää on perusvireeltään traaginen, mutta siinä on myös koomisia jaksoja. Erityisen mieleenpainuva on kävelymatka Düsseldorfin taideakatemiassa, jossa nykytaide esiintyy karikatyyrien ilotulituksena. Jos historia on lähtökohtaisesti tragedia, Teos vailla tekijää päättyy kuitenkin optimismiin, kykyyn synnyttää uutta elämää menneisyyden painolastin alta.