14. tammikuuta 2023

Avatar (2009)

Tunnettuun tapaani katson elokuvia vähintään kymmenen vuoden viiveellä. Nyt kun elokuvateattereissa pyörii James Cameronin uusin ohjaus Avatar: The Way of Water (2022), ajattelin, että on korkea aika katsoa Cameronin kolmetoista vuotta aikaisemmin ohjaama ja käsikirjoittama Avatar (2009). Sana ”avatar” yleistyi virtuaalitodellisuuteen ja Internetiin liittyvässä keskustelussa jo 1990-luvulla, mutta siitä on tullut 2000-luvulla arkipäivää, kun käyttäjä voi luoda itselleen oman hahmonsa kuvitteelliseen maailmaan. Avatarin juuret menevät kuitenkin hindulaisuuteen, ja sanskriitinkielistä juurta oleva avatar tai avataara viittaa Vishnu-jumalan ruumiillistumaan. James Cameronin visiossa nämä perinteet oikeastaan yhdistyvät sekä tarinatasolla että metatasolla. Elokuvan päähenkilö Jake Sully (Sam Worthington) saa mahdollisuuden ruumiillistua kaukaisen planeetan na'vi-kansan hahmoksi. Samaan aikaan valkokankaalla nähtävät na'vit ovat konkreettisesti näyttelijöidensä avataria.

Avatar on tarina kolonialismista. Jake Sully kärsii vammasta, eikä pysty kävelemään, ja hän saa uuden mahdollisuuden soluttautuessaan na'vi-kansan keskuuteen. Maapallon asukkaat ovat tulleet etsimään aineellista hyötyä, ja armeijan ja tutkijoiden intressejä koetetaan sovittaa yhteen. Asetelma on tuttu monista tieteiselokuvista. Monenlaisia muitakin muistumia tulvii mieleen. Viidakon yllä partioivat helikopterit tuntuvat viittaavan Vietnamin sotaan, kun taas sadunhohtoinen kuvaus alkuperäiskansan ja vieraan sivilisaation edustajan kohtaamisesta muistuttaa Disneyn Pocahontasia

Olin oikeastaan yllättynyt siitä, miten tavanomainen Avatarin käsikirjoitus on. Tai oikeastaan siinä ei pitäisi olla mitään yllättävää, sillä kassamagneettien tarinat myötäilevät usein toisiaan. Elokuvan tekemisen päähuomio on ollut uskottavan fantasiamaailman rakentamisessa. Avatar oli myös lähtölaukaus 3D-elokuvan uudelle tulemiselle, mikä vaikutti valtaelokuvan tuotantoon ja jakeluun pitkäksi aikaa. Avatar oli rahantekemisen teknologia, joka tuotti jo ensi-iltapäivänään 27 miljoonaa dollaria.

Ei kommentteja: